Kielletty torjunta-aine voi jäädä käyttöön vahingossa
Ostovuonna käyttämättä jääneet kasvinsuojeluaineet on totuttu käyttämään seuraavana kesänä, mutta tottumus voi pettää.
Pahimmassa tapauksessa peltoon menee kiellettyjä kasvinsuojeluaineita, mikäli aine on talven aikana poistettu hyväksyttyjen valmisteiden rekisteristä.
Ylitarkastaja Satu Rantala Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesista toteaa, että tilanne on kimurantti.
Vuosittain hyväksytään ja toisaalta käytöstä poistetaan kymmeniä kasvinsuojeluaineita. Nimien ero voi olla hiuksen hieno, toisinaan vain numero tai kirjain erottaa poistuvan ja myynnissä olevan.
Isot kasvinsuojeluaineiden valmistajat ja myyjät hoitavat asiat pitkäjänteisesti, eikä yllätyksiä juuri tule, mutta pienet toimijat eivät aina huomaa hoitaa asioita ajallaan.
Maaseudun Tulevaisuuteen otti yhteyttä viljelijä, joka oli käynyt läpi kasvinsuojeluaineiden lupia ja verrannut poistuneita ja käytössä olevia toisiinsa. Hyväksyttyjen listalta poistui vuodenvaihteessa useita valmisteita, mutta lähes samannimisiä on edelleen myynnissä.
Rantala patistaa viljelijöitä varmistamaan ennen kasvukautta, voiko edellisenä vuonna käyttämättä jääneitä aineita edelleen käyttää. Ellei voi, aineet pitää toimittaa asianmukaisesti hävitettäväksi.
Ajan tasalla olevat tiedot hyväksytyistä ja myös listalta poistetuista aineista löytyvät netistä Tukesin kasvinsuojeluaineiden rekisteristä, samoin siellä on tiedot poistumassa olevista aineista. Kaikilla ei kuitenkaan ole nettiä.
Rantala suosittelee ottamaan yhteyttä neuvojiin tai kasvinsuojeluaineiden myyjiin. Myös Tukeksista saa neuvoja. ”Yhteydenottokynnys on turhan korkea, sillä soittoja tulee vähän.”
Kasvinsuojeluaineen luvallisuuden varmistaminen voi vaatia tarkkuutta, sillä rekistereistä poistetun ja myynnissä edelleen olevan valmisteen nimet voivat olla lähes samat.
Tyyppiesimerkkejä on netin kautta kasvinsuojeluaineita markkinoivan Suomen Kasvinsuojelukaupan tuotteissa. Nettikauppa on ilmeisesti unohtanut päivittää sivujaan, joilla esitellään edelleen jo poistuneita tuotteita.
Vuodenvaihteessa tai maaliskuussa vanheni kahdentoista Maatilan-nimellä myytävän tuotteen hyväksyntä. Tautien torjuntaan käytettävän Maatilan Storbi AC Duo jäi pois, mutta Duo 2 on myynnissä.
Tutun hukkakaura-aineen Axialin lupa vanheni vuodenvaihteessa, mutta Axial 50 AC on kaupan.
Aivan samannimistä tuotetta ei pitäisi olla sekä hyväksyttyjen että poistettujen listalla, mutta niinkin on käynyt. Maatilan propikonatsoli rekisteröitiin samalla nimellä kuin vanhakin, joka poistui listalta marraskuussa 2009.
”Olemme maininneet asiasta kasvinsuojeluaineiden edustajille ja toivoneet, että uudet nimet eroavat selkeästi vanhoista, mutta päätösvalta on hyväksyntää hakevalla.”
Jos on epävarma aineen luvallisuudesta, asian voi varmistaa vertaamalla purkin kyljessä olevaa rekisterinumeroa Tukesin nettisivujen kasvinsuojeluainerekisterin tietoihin.
VEIKKO NIITTYMAA
Kasvinsuojeluainerekisteri on
täällä: https://kasvinsuojeluaineet.tukes.fi/.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
