Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Avokadoista on kehkeytynyt Tansanialle tärkeä vientituote – Myös Suomi vaikuttaa onnistumisen taustalla

    Kilimanjaron alueella avokadojen tuottamiseen kuluu vettä neljä kertaa tuotannon keskimääräistä kulutusta vähemmän.
    Kilimanjaron alue sopii luontaisesti hyvin avokadojen tuotantoon.
    Kilimanjaron alue sopii luontaisesti hyvin avokadojen tuotantoon. Kuva: Africado
    Tansanialaisen Africadon avokadoja ei ainakaan toistaiseksi tuoda suomalaisiin kauppoihin.
    Tansanialaisen Africadon avokadoja ei ainakaan toistaiseksi tuoda suomalaisiin kauppoihin. Kuva: Finnfund

    Avokadojen merkitys Tansanialle on kasvanut viime vuosina selvästi. The Citizen -lehden mukaan maasta vietiin vuonna 2014 avokadoja noin 1 900 tonnia. Viime vuonna määrä oli jo 9 000 tonnia. Vientituloja niistä tuli yli 12 miljoonaa dollaria. Kaikkiaan puutarha-ala työllistää Tansaniassa lähes 300 000 henkeä, ja sen viennin vuosittainen arvo on lähes miljardi dollaria.

    Myös Suomella on osuutta Tansanian avokadobisneksen onnistumiseen. Arviolaskelmien mukaan Tansanian avokadoviennistä noin kolmannes tulee Africado-yhtiöstä, jota kehitysrahoittaja Finnfund on tukenut vastuullisen avokadotuotannon kehittämisessä vuodesta 2018.

    Maatalous on Finnfundille tärkeä kehitysalue, koska se kohentaa ruokaturvaa ja vähentää köyhyyttä, kertoo Finnfundissa Africadon ympäristö- ja yhteiskuntavastaavana toimiva Anne Arvola.

    Africadolle myönnetyn rahoituksen jälkeen yhtiö on kaksinkertaistanut tuotantovolyymin ja työpaikkojen määrän. Yhteistyössä Africadon kanssa toimii noin 2 000 pienviljelijää.

    "Omaa tuotantoa kasvatetaan, mutta avokadoja ostetaan myös ulkopuolelta", Arvola kertoo.

    "Lisäksi viljelijöitä autetaan hankkimaan parempaa taimiainesta ja lisätään heidän osaamistaan. Väestönkasvu luo Tansaniassa ruuantuotannolle valtavat paineet."

    Finnfundilla on tiukat vastuullisuusvaatimukset yhteistyökumppaneilleen. Ensiarvoisen tärkeää on viljellä kasveja niille luontaisesti sopivilla alueilla.

    "Kilimanjaron alueella sataa luontaisesti paljon, mutta vastuullinen veden käyttö on siitä huolimatta tärkeää", Arvola sanoo.

    Africado on jo muun muassa pystynyt vähentämään merkittävästi veden kulutusta avokadotuotannossa kehittämällä vanhoja kastelukanavia sekä seuraamalla tarkasti veden kulutusta ja kastelun tarvetta. "Optimoimalla on säästetty paljon vettä", Arvola toteaa.

    Lisäksi haihduntaa on vähennetty myös kasvattamalla avokadopuiden välissä hirssiä. Kaikkiaan Africado kuluttaa tuotantoon noin neljä kertaa vähemmän vettä kuin avokadotuotannossa keskimäärin käytetään.

    Ilmastonmuutos vaikuttaa avokadojen tuotantoon etenkin lisäämällä epävarmuutta. "Sateiden ajankohdat vaihtelevat enemmän kuin ennen", Arvola kertoo.

    Tänä vuonna alueella on satanut tavallista enemmän. "Kaupungeissa se on aiheuttanut ongelmia, mutta meille maataloudessa sateet ovat olleet siunaus", kertoo toimitusjohtaja James Parsons Africadosta.

    Hän ennakoi, että etenkin Euroopan markkinoilla tulee olemaan tänä vuonna ylitarjontaa avokadosta. Yhdysvallat on koronan vuoksi perunut useista tilauksiaan Perusta, missä koronapandemia lisäksi lyhentää tuotantokautta. Perulaista avokadoa on siis odotettavissa runsaasti Eurooppaan, koska lyhyen satokauden runsas sato on saatava markkinoille.

    Tansaniassa korona ei toistaiseksi ole rajoittanut avokadojen tuotantoa, mutta kuljetuksia hankaloittavat Tansanian ja Kenian väliset jännitteet, sillä tansanialaiset avokadot lähetetään maailmalle Kenian Mombasan kautta. "Rekkoja on jäänyt jumiin rajalle", Parsons sanoo.

    Finnfund on lainannut Africadolle yhtiön kehittämiseen 2,5 miljoonaa euroa, mikä on keskimääräistä pienempi summa. Lisäksi Finnfund myönsi hiljattain 15 miljoonan dollarin lainan itäisessä Afrikassa toimivalle Export trading groupille, joka kehittää maataloussektorin toimintaa ja toimii pienviljelijöiden yhteyskanavana maailman markkinoihin. Yhtiön hankkii maataloustuotteita pienviljelijöiltä sekä kehittää varastointia ja edistää lannoitteiden, siementen ja torjunta-aineiden saatavuutta ja opastaa niiden käytössä.

    Finnfund saa rahoituksensa Suomen valtiolta, yksityisiltä pääomamarkkinoilta ja sijoitusten tuotosta. Se tarjoaa kehitysmaissa toimiville yksityisille yrityksille oman pääoman ehtoista riskirahoitusta, pitkäaikaisia investointilainoja, välirahoitusta sekä kehitysmaainvestointeihin liittyvää erityisosaamista.

    Koronavirus on kevään ja kesän aikana sekoittanut markkinoita ja hankaloittanut vihannesten rahtia maailmalla. Helposti pilaantuvien tuotteiden kohdalla vahinkojen ehkäiseminen vaatii nopeaa reagointia.

    Suomi myönsi huhtikuussa hätäapua Tansanian puutarhatuotteiden rahtiliikenteen nousseiden kustannuksien kattamiseen viennin säilyttämiseksi. Tansanian puutarhaliitto pyysi apua Food and Forest Development Finlandilta (FFD), koska sektorin vientituotteet jäivät Tansaniaan matkustajalentojen pysähdyttyä.

    60 000 euron rahoitus tuli FFD:n kasteluhankkeesta, jonka rahoitus tulee AgriCordin ohjelmasta. EU rahoittaa sitä kansainvälisen maatalousrahaston IFAD:in tuella. FFD:n arvioiden mukaan tuki varmisti yli 50 000 ihmisen toimeentulon.

    FFD on suomalainen kehitysyhteistyöjärjestö, jonka jäseninä ovat MTK, SLC, Osuustoimintakeskus Pellervo ja ProAgria keskusten liitto. Mukana on myös eri tavoin maaseudun elinkeinojen parissa toimivia ihmisiä.

    Juttua korjattu 30.6.2020 klo 12:44. Mombasa ei ole Tansanian pääkaupunki.