Evira tarkentaa näytteilläSchmallenbergin leviämistä
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira pyrkii kevään kuluessa tarkentamaan Schmallenberg-viruksen leviämisaluetta Suomessa tankkimaitonäytteiden avulla.
Tähän mennessä vasta-aineita ja virusta on etsitty tutkittavaksi toimitetuista karitsoista ja vasikoista, niiden emojen verinäytteistä ja emolehmäkarjojen seurantanäytteistä.
”Materiaalin avulla ei ole voitu luoda kattavaa kuvaa viruksen leviämisestä. Lypsykarjaverkosto antaa laajemman kuvan tilanteesta”, erikoistutkija Ulla Rikula Evirasta kertoo.
Rikula toivoo, että tankkimaitonäytteiden perusteella saadaan Suomen kartalle sekä positiivisia että negatiivisia merkkejä Schmallenberg-viruksen esiintymisestä. Tulosten odotetaan valmistuvat toukokuussa.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että virus on levinnyt laajalle Etelä- ja Keski-Suomeen. Leviämiseen liittyviä löydöksiä on runsaasti Kokkola–Kitee-linjan eteläpuolelta.
Ainoastaan Pohjois-Suomen ja Lapin aluehallintovirastojen alueelta ei tähän mennessä ole virus- tai vasta-ainelöydöksiä.
Märehtijöille luomisia ja epämuodostuneita jälkeläisiä aiheuttava Schmallenberg-virus levisi Suomeen Keski-Euroopasta polttiaisten välityksellä viime kesän lopulla.
Schmallenberg-virus voi tarttua useaan märehtijälajiin, mutta ihmisille siitä ei tiettävästi ole haittaa.
Rikula kertoo, että Schmallenberg-virusta on todettu tähän mennessä tutkittujen näytteiden perusteella noin kymmenellä tilalla.
Vasta-aineita on löytynyt huomattavasti enemmän. Niiden ja luomisen yhteyden todistaminen on kuitenkin hyvin vaikeaa.
”On vaikeaa todeta, mikä merkitys viruksella on ollut tyhjäksi jäämisen kannalta. Usein, kun jokin tauti ilmenee, kaikkien sopivien ongelmien arvellaan helposti johtuvan siitä”, Rikula toteaa.
Hän huomauttaa, että Suomessa päästiin ainakin kokonaisuutta ajatellen lampaiden osalta ilmeisesti varsin vähällä verrattuna esimerkiksi Britanniaan.
”Siellä pääosa astutuksista oli todella epäedulliseen aikaan polttiaisten kannalta ja vahingot paljon isommat. Toki vahingot voivat meilläkin olla tilatasolla merkittäviä.”
Schmallenberg-viruksen vaikutukset vasikoihin selviävät maalis–toukokuussa, kun polttiaiskaudella tiineenä olleet naudat poikivat.
TERHI TORIKKA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

