Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Metsäalan nousu näkyy konehuollossa

    Konehuolto P. Kula Oy:n halli Pöytyällä kumisee maaliskuussa puolittain tyhjyyttään. Yrittäjä ei kuitenkaan ole huolissaan.
    
Ponssen metsäkonekanta on vahvaa Varsinais-Suomessa. Buffalo-kuormatraktori on tuotu ensimmäiseen, 200 tunnin huoltoon. Normaali huoltoväli on 900 tuntia.
    
Ponssen metsäkonekanta on vahvaa Varsinais-Suomessa. Buffalo-kuormatraktori on tuotu ensimmäiseen, 200 tunnin huoltoon. Normaali huoltoväli on 900 tuntia. Kuva: Markku Pulkkinen
    – Tietotekniikka helpottaa vikojen etsintää, mutta se on joskus myös rasite, sillä testerit maksavat ja ohjelmia pitää päivittää usein, Petri Kula kertoo.
    – Tietotekniikka helpottaa vikojen etsintää, mutta se on joskus myös rasite, sillä testerit maksavat ja ohjelmia pitää päivittää usein, Petri Kula kertoo. Kuva: Markku Pulkkinen

    Ponssen sopimushuoltoyrittäjä Petri Kula tietää, että kelirikon alettua metsäkoneita on jälleen oven takana jonossa. Harvestereilla painetaan pitkää päivää niin kauan, kun maa kantaa.

    "Näin hiljaista ei silti ole ollut moneen vuoteen. Osa asentajista pitää parhaillaan pekkaspäiviä", Kula kertoo.

    Ponssen metsäkoneet tulivat maatalouskoneasentajalle tutuiksi vuonna 2000. Kula oli aloittanut edellisenä vuonna Hankkijan sopimushuoltajana, kun Ponsselta kysyttiin, kiinnostaisivatko myös metsäkoneet.

    "Kuukauden olin opissa Tampereen Ponsse-huollossa ja siitä homma lähti liikkeelle."

    Nyt maataloustraktorit ovat jääneet yrityksen toiminnassa pieneen sivuosaan. Haastattelupäivänä hallissa tehtiin maahantuloasennusta Iso-Britanniasta tuotuun, 2 000 tuntia ajettuun isohkoon traktoriin.

    "Vaihdettiin ratti toiselle puolelle", Kula veistelee.

    
Ponssen harvesterit ja kuormatraktorit käyvät määräaikaishuolloissa 900 tunnin välein. Ponssen kanta on Varsinais-Suomessa melko vahva ja Kulan listoilta löytyy yli sata vakioasiakasta. Vipinää piisaa, sillä joka toinen kerta tehtävä isompi määräaikaishuolto vie kahdelta asentajalta puolitoista päivää. Yli 90 prosenttia Ponssen ostajista tekee huoltosopimuksen, joten huoltopalveluiden kysyntä on helppo ennustaa.

    Huoltotyö maksaa verottomana hieman yli 60 euroa tunnilta. Ponsse haluaa tarjota koneidensa jälkimarkkinoinnin kohtuullisen edulliseen hintaan ja tämä koskee myös sopimushuoltajia.

    Kun konehuollon kysyntä näyttää edelleen kasvavan, on nykyistä hallia tarpeen laajentaa. Tilat tuplaantuvat tänä vuonna vajaasta 500 neliöstä noin tuhanteen neliöön. Rakennuksen päätyyn tulee muun muassa pesuhalli, jota on kaivattu pidempään. Yrittäjällä on rakennusprojekteineen edessä kiireinen kesä.

    "Ponssella menee hyvin, joten yrityksen kanssa on ilo toimia. Myös ammattitaitoisen henkilökuntamme ansiosta tuntuu turvalliselta laajentaa toimintaa. Laajennuksen jälkeen pystymme ehkä tekemään huoltosopimuksia myös maatalouskonepuolelle", Kula visioi.

    Yrityksellä on myös kaksi huoltoautoa, joilla käydään tekemässä huoltoja metsässä viikoittain.

    "Useimmiten koneet korjataan ja huollatetaan hallilla. Monella yrittäjillä on oma lavetti ja kone on helppo kiskoa huoltoon tänne valtatien varteen", Kula sanoo.

    Perushuollot on hankala tehdä työmaalla jo senkin vuoksi, että pelkästään vaihdettavia öljyjä on nykykoneissa yli 500 litraa, josta hydrauliikkaöljyä 300 litraa.

    Kula muutti toiminimensä osakeyhtiöksi vuonna 2003. Sen jälkeen kasvu on ollut tasaista. Liikevaihto ylitti miljoonan euron rajan viime vuonna.

    
"Varaosilla on meille iso merkitys. Yli puolet liikevaihdosta tulee varaosista ja varaosapalvelu työllistää yhden henkilön täysipäiväisesti. Varaosapuoli on nyt hieman murroksessa, kun Ponsse avasi juuri oman nettikauppansa. Mielellämme pidämme silti oman valikoiman laajana, jotta asiakas saa tarvitsemansa osan myös meiltä", Kula linjaa.

    Erikoispalveluna yrityksellä on hydrauliikkaletkujen valmistaminen odottaessa. Yläkerran letkupajassa on laaja letku- ja liitinvalikoima. Yrityksen tuotevalikoimassa ovat myös Teboilin öljyt.

    
Valoisat tulevaisuuden näkymät tuovat mukanaan myös yhden huolenaiheen.

    "Tarvitsemme pian lisää työvoimaa nykyisten viiden henkilön lisäksi, mutta osaavien asentajien löytäminen täällä päin Suomea on hankalaa. Metsäalan kasvu vain kiihtyy ja metsäkoneasentajille on tarjolla paljon töitä tulevaisuudessakin. Otamme mielellämme metsäkoneasentajakoulutuksessa olevia nuoria työharjoitteluun", Kula kannustaa.

    Huoltoyrittäjän vapaa-aika kuluu kesäisin parin kilometrin päässä hallilta sijaitsevaa, 130 hehtaarin kasvinviljelytilaa hoitaessa. Maanviljelys on ainakin toistaiseksi sopinut hyvin muun yrittäjyyden oheen.

    Kula kiittelee vuolaasti perhettään, joka on ymmärtänyt hyvin työn luonteen ja joskus pitkiksi venyvät työpäivät. Hiihtoloma-aika on kuitenkin rauhoitettu perheen yhteiselle lomailulle ja kesällä lasten pesäpalloleirit tarjoavat irtioton arjesta.

    "Tietotekniikka helpottaa vikojen etsintää, mutta se on joskus myös rasite, sillä testerit maksavat ja ohjelmia pitää päivittää usein", Petri Kula kertoo.