Satoarviot kasvavat epäilyistä huolimatta
Markkinoilla vellovat huolet Yhdysvaltojen sateiden vaikutuksesta viljasatoon eivät näy Yhdysvaltain maatalousministeriön Usdan kuukausikatsauksessa. Viime viikolla julkaistussa raportissaan Usda nosti Yhdysvaltojen ja koko maailman satotoiveita entisestään kaudella 2015–2016.
Arvioita vehnäsadosta nostettiin Yhdysvalloissa, Euroopassa, Venäjällä ja Ukrainassa. Australian ennuste pidettiin ennallaan ja El Niño -sääilmiön vaikutuksia tarkkaillaan.
Korotuksista huolimatta maailman vehnäsadon ennustetaan kuitenkin olevan viime vuotta pienempi.
Usda nosti myös arvioitaan Etelä-Amerikan maissisadosta kaudella 2014–2015.
Raportin julkaisun jälkeen keskiviikkona ja loppuviikosta viljapörsseissä oli laskua.
Markkinoilla kuitenkin arvioidaan, että Usda ei välttämättä ole ottanut huomioon kaikkein viimeisimpiä säätapahtumia ja voi olla liian optimistinen. Satokausi on joka tapauksessa kesken ja mitä vain voi vielä tapahtua.
Markkinoita pitää varpaillaan Yhdysvaltoja vaivannut märkyys, Keski-Euroopan ja Kanadan kuivuus sekä El Niñon mahdollisuus Australiassa.
Pariisin viljapörssissä syyskuun vehnänoteeraus kiikkui 180 euron molemmin puolin perjantaina. Rapsin elokuun noteeraus pysytteli yli 370 euron.
Kotimaassa ostotarjouksissa oli viime viikolla vähäisiä muutoksia.
Tuure Kiviranta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

