Uskonyhteisöstä lähtevä jää yksin
Kun Sanna 16-vuotiaana erosi Jehovan todistajista, käänsi koko perhe hänelle selkänsä. Lohtu löytyi päihteistä. Nykyään Sanna haluaa auttaa kohtalotovereitaan kertomalla tarinansa. Vertaistukea saa Uskontojen uhrien tuki ry:stä. Auttavaan puhelimeen tulee satoja soittoja vuodessa.HYVINKÄÄ (MT) Pieni tyttö rientää koulusta kotiin. Innoissaan hän näyttää äidille kutsua luokkatoverin synttärijuhliin. ”Saanhan mennä?” hän kysyy varovaisesti, vaikka oikeastaan tietää jo vastauksen.
”Et. Heitä kutsukortti roskiin. Siitä voi tulla pahoja henkiä kotiin.”
Sanna , 30, syntyi Jehovan todistajien perheeseen. Uskonto kielsi syntymäpäivien ja kristillisten juhlapäivien vieton. Kiellettyä oli myös urheiluseuroihin kuuluminen ja ajanvietto joidenkin yhteisön ulkopuolisten kanssa.
”Välillä takaraivossa vihlaisee katkeruus kaikista niistä menetetyistä mahdollisuuksista, jotka uskonto varasti. Eikö mulla olisi ollut oikeutta kasvaa kokeillen eri harrastuksia ja vanhempana miettiä, mitä mua oikeasti voisi kiinnostaa opiskella? Eikö mun olisi kuulunut saada kasvaa ilman pelkoa maailmanlopusta, demoneista, Saatanasta ja pahoista hengistä?” Sanna pohtii hyvinkääläisen kahvilan pöydässä.
Ei muuta vaihtoehtoa kuin lähteä pois
Sannan mitta tuli täyteen 16-vuotiaana, jolloin hän ilmoitti eroavansa uskonnosta. Hän oli alkanut tapailla maailmallista eli yhteisön ulkopuolista poikaa, mikä ei ollut sallittua.
Vanhemmat yrittivät pistää kapinallisen ruotuun ja passittaa hänet Jehovan todistajien yhteisön vanhimpien kuulusteltavaksi. Se on eräänlainen oikeuskomitea. Ajatus ahdisti Sannaa niin paljon, ettei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin lähteä pois.
”Pari vuotta kului kuin sumussa”, hän kuvailee.
Sanna muistaa vain raastavan yksinäisyyden. Elämässä ei ollut ketään, joka olisi ymmärtänyt ex-todistajan ongelmia. Vanhemmat ja neljä veljeä käänsivät selkänsä tyystin.
Sittemmin veljistä kaksi on lähtenyt yhteisöstä ja yksi tehnyt itsemurhan.
Sanna on antanut viimeisen vuoden aikana useita haastatteluja medialle. Hän toivoo, että mahdollisimman moni kohtalotoveri saisi tukea ja tietoa.
Sannan blogia voi lukea osoitteessa http://tuuliam.wordpress.com. Sukunimeä ei mainita jutussa sukulaisten yksityisyyden suojelemiseksi.
Yhdistys vaatii puuttumaan ongelmiin
Uskontojen uhrien tuki ry:n tavoitteena on edistää ihmisoikeuksien toteutumista uskonyhteisöjen sisällä ja tarjota vertaistukea niille, jotka ovat vaikeuksissa yhteisöissä tai irtautuessaan niistä.
Yhdistyksen tukipuhelimeen tulee noin yksi uusi yhteydenotto päivässä. Useimpien kokemukset liittyvät Jehovan todistajiin, helluntailaisiin, vanhoillislestadiolaisiin ja mormoneihin.
Yhdistys on toimittanut lapsiasiavaltuutetulle selvityksen lasten oloista Jehovan todistajien yhteisöissä. Sen mukaan lapset altistuvat opetuksille, jotka ylläpitävät vakavia pelkoja. Yhdistys vaatii oikeusministeriltä vastausta, miten ongelmiin aiotaan puuttua.
Lisätietoa yhdistyksen toiminnasta saa nettisivulta http://www.uskontojenuhrientuki.fi.
Entisillä Jehovan todistajilla on myös oma, suljettu vertaistukiryhmä Facebookissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



