Kasvinsuojeluaineiden käytön kirjanpitoon tuli uusia vaatimuksia
Vaikka uudet kasvinsuojeluaineiden käytön kirjanpitovaatimukset ovat jo voimassa, ensi alkuun valvonnassa neuvotaan kasvinsuojeluaineiden käyttäjiä uusista kirjanpitovaatimuksista.Kasvinsuojeluaineiden käytön kirjanpitoon on tullut uusia vaatimuksia.
Kasvinsuojeluaineiden ammattikäyttäjän on lisättävä kirjanpitoon valmisteen rekisterinumero, kohteena olevan viljelykasvin EPPO-koodin mukainen nimi, käsiteltävän alueen paikkatieto sekä käyttötyyppi.
Kirjanpitomuutoksia tuonut EU-asetus astui voimaan vuoden 2026 alussa. Asiasta tiedottaa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes.
Aiemmat kirjanpitovaatimukset säilyvät ennallaan eli kirjanpitoon merkitään edelleen kasvinsuojeluaineen nimi, käyttöajankohta, annos, käyttöala sekä käsitelty viljelykasvi.
Kirjanpitoon lisättävä käyttötyyppi kuvailee kasvinsuojeluaineen käsittelyn käyttöympäristöä. Kirjanpitoon merkitään yksi seuraavista vaihtoehdoista:
- maapinta-alojen käsittely (esimerkiksi maatalousmaat, rautatiealueet, metsämaat)
- käsittely suljetuissa tiloissa (esimerkiksi tyhjät viljavarastot, pysyvät kasvihuoneet)
- siementen tai lisäysaineiston käsittely (esimerkiksi siemenperunat)
Kirjanpitoon on lisäksi merkittävä kellonaika ja viljelykasvin kasvuaste (BBCH), jos ne ovat määritelty valmisteen käyttöohjeessa, esimerkiksi pölyttäjien suojelemiseksi tai käyttöajankohdan rajaamiseksi. Paikkatietoon kirjataan tapauskohtaisesti esimerkiksi koordinaatit, peruslohkotunnus tai osoite.
”Mikäli uusien kirjapitovaatimuksien osalta on puutteita vuonna 2026, valvonnassa huomautetaan asiasta.”
Tukes julkaisee mahdollisimman pian ohjeet EPPO-koodien mukaisen nimen ja kasvuasteen (BBCH) kirjaamisesta. Ohjeistukset julkaistaan tukes.fi -verkkosivuilla ja kasvinsuojelututkintoon liittyvässä oppimateriaaleissa.
”Tavoitteena on, että kasvinsuojeluaineiden käytön kirjanpitoon liittyvät muutokset aiheuttaisivat mahdollisimman vähän lisätyötä käyttäjille. Esimerkiksi viljelysuunnitteluohjelmissa ja metsäkoneiden järjestelmissä paikkatieto on usein jo valmiina. Jatkossa myös muut tarvittavat tiedot pyritään saamaan suoraan järjestelmiin”, avaa Tukesin kemikaalien riskinarvioinnin ryhmäpäällikkö Pauliina Laitinen tiedotteessa.
”Vaikka uudet kasvinsuojeluaineiden käytön kirjanpitovaatimukset ovat jo voimassa, ensi alkuun valvonnassa neuvotaan kasvinsuojeluaineiden käyttäjiä uusista kirjanpitovaatimuksista. Mikäli uusien kirjapitovaatimuksien osalta on puutteita vuonna 2026, valvonnassa huomautetaan asiasta”, muistuttaa erityisasiantuntija Tiina Koivula Ruokavirastosta.
Kasvinsuojeluaineiden käytön kirjanpito tulee EU-asetuksen mukaan tehdä jatkossa sähköisesti koneellisesti luettavassa muodossa.
”Suomessa tavoitteena on hyödyntää asetuksessa säädelty mahdollisuus lykätä sähköisen kirjanpidon käyttöönottoa vuoteen 2027”, kertoo johtava asiantuntija Tove Jern maa- ja metsätalousministeriöstä.
Muutos kirjanpitovaatimuksissa perustuu komission täytäntöönpanoasetukseen (EU 2023/564). Uudistuksen myötä kasvinsuojeluaineiden käyttötilastojen laatu ja EU-maiden välinen vertailtavuus paranevat. Samalla riskienhallintaa ja ympäristönsuojelutoimia voidaan kohdentaa nykyistä tarkemmin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



