Neuvontakorvaus on jälleen haettavissa – komission säädösvalmistelu viivytti neuvonnan alkua yli kuukaudella
Yksittäinen tila voi saada tuettua neuvontaa vuosina 2014–2022 yhteensä 15 000 eurolla.
Talousneuvoja Osmo Autio (keskellä) neuvontakäynnillä Matti Takaluoman (oikealla) tilalla joulukuussa 2016. Neuvontakäynnin aiheena oli tilan laajennussuunnitelmien läpikäynti. Kuvassa mukana myös Matin isä Markus Takaluoma. Kuvituskuva. Kuva: Johannes TervoNeuvontakorvaus on jälleen haettavissa, Ruokavirasto tiedottaa. Tuettua neuvontaa voi saada entiseen tapaan esimerkiksi tilansa kilpailukyvyn kehittämiseen ja innovaatioihin, ympäristöasioihin ja eläinten hyvinvoinnin ja terveyden parantamiseen, kasvinsuojeluasioihin sekä tilan energiatehokkuuden parantamiseen.
Myös tuotantoeläinten hyvinvointisuunnitelma on tarkoitus lisätä tuetun neuvonnan piiriin. Sitä koskeva muutos on paraikaa valmistelussa, Ruokaviraston tiedotteessa todetaan.
Viljelijöiden näkökulmasta neuvontakorvaushaun avautuminen tarkoittaa käytännössä sitä, että korvausjärjestelmään hyväksytyn neuvojan voi tilata korvauksella rahoitettavalle neuvontakäynnille. Korvauksen hakemisesta vastaa neuvoja.
Neuvontakorvaus on ollut EU:n rahoituskauden päättymisen ja kaksivuotisen siirtymäkauden alkamisen vuoksi yli kaksi kuukautta tauolla. Neuvontaan vuosiksi 2014–2020 varattu rahoitus loppui marraskuussa, ja Ruokavirasto sulki neuvontakorvauksen ennakkoilmoitukset Hyrrä-palvelussa 20.11.
Neuvontakorvausta koskeva kansallinen asetus astui voimaan jo vuoden alussa, mutta Ruokavirasto ei voinut avata korvauksen hakua vielä tuolloin komission säädösvalmistelun ja siihen liittyvän tietojärjestelmän keskeneräisyyden vuoksi.
Neuvontakorvauksen ehdot jatkuvat kaksivuotisen siirtymäkauden eli vuosien 2021–22 ajan ennallaan.
Siirtymäkauden alussa tuen tilakohtaista enimmäismäärää nostettiin kuitenkin 5 000 eurolla 15 000 euroon. Siihen lasketaan kaikkien vuodesta 2014 lähtien tehtyjen neuvontakäyntien perusteella maksetut korvaukset.
Oman jäljellä olevan neuvontakorvauksensa määrän voi tarkistaa Vipu-palvelusta. Tieto löytyy palvelun etusivulta Maatila-valikosta kohdasta Neuvontakorvaus.
Neuvontakäynti tilataan valitsemalla omiin tarpeisiin sopiva neuvoja Ruokaviraston ylläpitämästä neuvojarekisteristä ja ottamalla yhteyttä neuvojaan.
Koronapandemian aikana neuvontakäynti voidaan toteuttaa myös etäyhteydellä tai videopuheluna.
Neuvoja hakee neuvontakorvauksen maksuun ja viljelijä maksaa neuvonnasta vain arvonlisäveron osuuden.
Lue myös:
Neuvontakorvaus laajenee: Jatkossa kattaa myös taloudellisen neuvonnan
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


