Maatalousvoimaa
Fyysistä voimaa tarvitaan maataloustöissä edelleen, sanoo Suomen vahvin farmarinainen. Kilpailun voittajat ratkaistiin lauantaina Paimiossa.”Kurkku poimitaan käsin. Kun siinä takapuoli kohti taivasta kykkii, ei jaksa jos ei kuntoa ole. Ja tarvitaan traktorin ratissakin lihaskuntoa”, sanoo Suomen vahvin farmari -kilpailun naisten sarjan voittaja Marjaana Hoikkala Kemiönsaarelta.
Hän päihitti neljän lajin kilpailussa kolme muuta kilpailijaa. ”Hyviä lajeja ja loistava porukka!” Hoikkala kehuu päivää.
”Lajeista krusifiksi oli vaikea. Kaksi lajia oli jo alla, ja kyllä oli kädet hapoilla. Yhteensä päivän aikana tuli varmaan kaksi minuuttia suoritusta, ja silti illalla oli aivan hapoilla”, voittaja naurahtaa.
Hoikkala viljelee kuolinpesän osakkaana sokerijuurikasta, kurkkua, perunaa ja hernettä.
”Kerran hain painot ja treenasin krusifiksia, mutta mitään varsinaista kenraalia ei ollut. Lajit olivat uusia minulle”, hän kertoo.
Suomen vahvimpien viljelijöiden mittelöä seurasi noin 2 000 henkeä.
Lisäksi haastesarjassa pyöritettiin suurpaalia. Yleisö osallistui siihen innokkaasti.
Maaseutunuorten ja maatalousopiskelijoiden sarjaan ei tullut osanottajia. Kilpailun järjestivät Peimarin nuoret tuottajat.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

