Munakunnalle laatusertifikaatti
Munakunnan toiminta elintarvikkeiden laadun varmistamiseksi on saanut kansainvälisen sertifikaatin.
Todistus on ensimmäinen suomalaiselle kananmuna-alan yritykselle myönnetty.
Elintarviketurvallisuusstandardi ISO 22000 on riskinhallintatyökalu ja elintarviketurvallisuuden hallintajärjestelmä.
Sertifikaatin myönsi kansainvälinen DNV GL sertifiointilaitos.
Todistus käsittää Munakunnan toiminnasta kananmunien luokittelun ja pakkaamisen, nestemäisten munatuotteiden ja munaproteiinijuomien valmistuksen sekä munajauheiden ja kypsennettyjen munatuotteiden valmistuksen.
Munakunnan mukaan ulkopuolinen toiminnan auditointi tuo yhtiön toimintaan lisää luotettavuutta ja varmuutta.
Lisäksi sertifikaatti avaa uusia toimituskanavia, helpottaa viranomaisyhteistyötä, lisää luottamusta myös kuluttajien keskuudessa. Viennille sertifikaatti on peruslähtökohta.
Kotimaisista kananmunista 40 prosenttia, noin 27 miljoonaa kiloa, päätyy markkinoille Munakunnan kautta.
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

