"Nivalalaisilla on juuret vahvasti maaseudussa” – maatalous on aluetalouden yksi tukijalka
Kaupunginjohtaja Päivi Karikumpu pitää Nivalaa luontevana paikkana maaseutunäyttelylle. Maatalous on edelleen kaupungin ja koko alueen vahva tukijalka.Nivala
Vuodesta 2015 Nivalan kaupunginjohtajana toiminut Päivi Karikumpu on taustaltaan maatalon kasvatti. Kuva: Hanna PerkkiöLaajat peltoaukeat ympäröivät Nivalan keskustaa kaikilta suunnilta. Se on näkyvä muistutus siitä, että vahvasta teollisuudestaan tunnettu Nivala on edelleen leimallisesti myös maatalouskaupunki.
Alkutuotannon osuus on 12,5 prosenttia kaupungin elinkeinorakenteesta, mutta maaseudun merkitys nivalalaisille on paljon tilastolukua suurempi.
"Nivalalaisilla on juuret vahvasti maaseudussa, mikä on arvokas asia. On hienoa, että täällä pystytään tuottamaan yhä jatkossakin puhdasta ruokaa suomalaisille”, toteaa kaupunginjohtaja Päivi Karikumpu.
Karikumpu korostaa maatalouden merkitystä laajemminkin aluetalouden tukijalkana. Se tuo mukanaan muun muassa aktiivista maatalous- ja konekauppaa.
Nivala jos mikä onkin Karikummun mukaan luonteva paikkakunta maaseutunäyttelylle, jonka tarkoitus on tuoda eri tavoin esiin maaseudun ja maatalouden tärkeyttä suomalaisessa yhteiskunnassa
"Tapahtuman kautta halutaan myös osoittaa arvostusta maatalouden harjoittajille. Se on nyt entistäkin ajankohtaisempaa, kun omavaraisuuden arvo on noussut korvaamattomaksi. Tämä teema on myös itse tapahtumassa hyvin esillä.”
Karikumpu itse on ollut mukana tapahtuman ohjausryhmän työskentelyssä, ja hän toteaa olevansa vahvasti hengessä mukana onnistuneen tapahtuman aikaansaamiseksi. Maaseutunäyttelyn saaminen Nivalaan on Karikummun mukaan ollut jo pitkään tavoitteena.
"Kaupungin maaseutupalvelujen tiimi on ollut mukana järjestämässä pienimuotoisempia maaseututapahtumia, kuten työnäytöksiä ja konenäytöksiä, jotka ovat saaneet hyvää palautetta. Lopulta alettiin käydä keskustelua siitä, että voitaisiin järjestää myös isompi tapahtuma.”
Kaupunginjohtaja iloitsee tapahtuman saamasta vastakaiusta. Näytteilleasettajat ovat lähteneet hyvin mukaan, ja toiveissa on saada koronavuosien jälkeen myös kävijät liikkeelle. Luvassa on nähtävää ja koettavaa maatalousväen ja asiantuntijoiden lisäksi myös laajalle yleisölle. Ohjelman suunnittelussa on otettu huomioon etenkin lapsiperheet.
Nivalaan saapumista helpottaa keskeinen sijainti: eri suunnista tultaessa paikkakunnalle on kohtuullinen matka. Maanteitse yhteydet ovat hyvät, ja rautateitsekin paikkakunnalle pääsee Ylivieskasta tai Iisalmesta.
"Ja onhan täällä kauempaa tuleville paljon muutakin koettavaa ja nähtävää, kuten Crazyland”, Karikumpu muistuttaa.
Tapahtuman kautta halutaan myös osoittaa arvostusta maatalouden harjoittajille.
Karikummun omatkin juuret ovat maaseudulla. Lapsuudenkoti oli Kiuruvedellä maitotilalla, jossa monet maatilan työt tulivat tutuiksi aina heinän seivästämisestä alkaen.
"Maaseudulla aina ollut minulle tärkeä merkitys, sillä siellä olen asunut nuoruuteni ja toiminut ensimmäiset työvuoteni. Se on antanut ymmärrystä siitä, kuinka kovaa työtä maanviljely on ja kuinka eläimistä pidetään hyvää huolta.”
Kaupunginjohtajan työssä on tärkeää ymmärtää maataloutta ja sen toimintakenttää, vaikka maatalouden kysymykset eivät työpöydällä aivan päivittäin näykään. Tämän vuoden isoin yksittäinen asia on ollut lomituspalvelun järjestäminen valtakunnallisen uudistuksen mukaisesti.
Nivala on tähän saakka toiminut lomituspalvelujen isäntäkuntana lähialueellaan. Ensi vuoden alusta alue suurenee, ja hallinto siirtyy Toholammille.
"Vaikka lomituspalvelu siirtyy isompiin yksiköihin, meillä säilyy yhä paikallinen toimipiste. Se on tärkeä lähipalvelu tuottajille, ja uskon, että palvelut jatkuvat edelleen erinomaisina”, Karikumpu toteaa.
Nivala
Perustettu vuonna 1867, kaupungiksi vuonna 1992
Väkiluku (2021): 10 396
Pinta-ala: 536,9 km² (maa-alue 528 km², vesistöjä 8,9 km²)
Veroprosentti: 22 % (2022)
Elinkeinorakenne (2020): palvelut 54,7 %. jalostus 31,3 %, alkutuotanto 12,5 %
Nimikkokasvi: Timotei
Nimikkoeläin: Peltopyy
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





