Kotimainen ruoantuotanto ei pärjää pelkillä strategiapapereilla ja suunnitelmilla

Tänään perjantaina vietetään suomalaisen ruoan päivää, ja päivän teemaan sopivasti maa- ja metsätalousministeriö julkisti aamulla kansallisen ruokastrategian toimeenpanosuunnitelman vuosiksi 2026–2030. Suunnitelmaan on kirjattu askelmerkkejä, joilla Suomi tavoittelee viime syksynä julkaistun kansallisen ruokastrategian päämäärää tulla vuoteen 2040 mennessä ”onnellisen ruoan maaksi”.

Tavoitetta kohti Suomi etenee toimeenpanosuunnitelman mukaan vahvistamalla ruoka-alan kasvua, vientiä, alkutuotannon kannattavuutta, huoltovarmuutta, omavaraisuutta, ympäristökestävyyttä sekä terveellistä ruokakulttuuria. Vuoteen 2030 mennessä ruokajärjestelmän pitäisi tuottaa enemmän arvoa ja vientiä, mutta myös vahvistaa maatilojen uudistumiskykyä, kotimaista ruoantuotantoa, tuotantopanosten omavaraisuutta ja kuluttajien luottamusta suomalaiseen ruokaan.

Suunnitelmassa kiinnitetään huomiota myös omistajuuteen, sukupolvenvaihdoksiin ja tuotantokapasiteetin säilymiseen. Tämä on tärkeä linjaus: On selvää, että Suomessa tuotetaan ruokaa tulevaisuudessakin, mutta oleellinen kysymys suomalaisten itsensä kannalta on se, kuka ruokaa tuottaa ja kenelle. Jos tuotantokapasiteetti ei pysy suomalaisessa omistuksessa, ei ruokaturvakaan ole entisellään.

Suomalaisesta ruoasta ja ruokaketjusta, etenkin sen alkupäästä eli maataloustuotannosta, on totuttu puhumaan pääasiassa negatiivisesti. Ruoka on kallista, maatalous ei kannata, tuottajat hautautuvat byrokratiaan, tuotanto on haitallista ympäristölle ja kaiken lisäksi suomalaiset vielä syövätkin epäterveellisesti ja väärin.

Myös toimeenpanosuunnitelma tunnistaa hyvin suomalaisen ruokajärjestelmän ongelmista aidot ja todelliset. Kattavasti sekä elintarvikeketjua että hallintoa edustava työryhmä on suunnitelmaa valmistellessaan kiistatta onnistunut löytämään myös niitä vahvuuksia, joita avulla ruokajärjestelmää pitää lähivuodet viedä eteenpäin.

Suunnitelman suurin ongelma ei olekaan tavoitteissa tai suunnitelluissa toimenpiteissä vaan siinä, että puolisen vuotta ennen eduskuntavaaleja julkaistun ohjelman toteutus jää lähes kokonaan seuraavalle hallitukselle, joka ei ole ollut laatimassa sen paremmin strategiaa kuin toimeenpanosuunnitelmaakaan.

Tavoitteiden toteutumista tukemaan perustetaan Ruokaneuvosto, jonka tehtävänä on ohjata ja seurata strategian toimeenpanoa yli hallituskausien ja jossa on laaja edustus sekä elintarvikeketjusta että eri ministeriöistä.

On kuitenkin hyvin tiedossa, että seuraavalla hallituksella on edessään merkittävät julkisen talouden säästöpäätökset, eikä mikään käytännössä sido sitä toteuttamaan nykyisen hallituksen valitsemia painotuksia. Siksi lähivuosien ratkaiseva kysymys onkin, mitkä nyt paperille kirjatuista suunnitelmista ovat niin seuraavan hallituksen näkökulmasta niin tärkeitä, että se on valmis niitä aidosti edistämään - eli käyttämään niihin rahaa.