Valion Laaksonen ennakoi maidon hinnan pitävän
Valio aikoo pitää kiinni tämänhetkisestä maidon tuottajahinnasta, vaikka markkinatilanteen pelätäänkin jatkossa vaikeutuvan.Toimitusjohtaja Pekka Laaksonen arvioi, että nykyhinta kyetään säilyttämään ainakin lähikuukaudet. Korotuksia ei kuitenkaan kannata odottaa.
”Selkeä tuottajahinnan kaula muuhun Eurooppaan voi jatkossa kasvaa, sillä muualta on saatu jo viestejä hintojen laskupaineista. Silloin halpatuonti uhkaa lisääntyä.”
Valio tilitti tammi–syyskuussa omistajilleen 53 miljoonaa euroa vuodentakaista enemmän.
Kauppa on tänä vuonna käynyt ennätystahtiin. Valion myynti kasvoi tammi–lokakuussa 1 585 miljoonaan euroon, mikä on 6,2 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
”Näyttää siltä, että tänä vuonna yllämme yhtiön historian parhaimpaan liikevaihtoon. Esimerkiksi vanhat merkkituotteet, kuten Oltermanni ja Oivariini, ovat päässeet todellisiin huippukasvuihin.”
Tuloksentekoa on vaikeuttanut heikko kilpailukyky nestemaitojen kaupassa. Valio on menettänyt lähes neljäsosan perusmaitojen vähittäiskaupan markkinaosuudestaan viimeksi kuluneiden 18 kuukauden aikana.
Etelä-Suomessa yhtiön markkinaosuus on painunut jo 30 prosenttiin, kun tärkeimmän kilpailijan eli Arla Ingmanin osuus on liki puolet.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

