Kuivuus aiheuttaa Varsinais-Suomen pelloilla satotappioita lähes vuosittain – kastelulaitteisto voisi olla kannattava investointi

Muilla kuin erikoiskasviviljelmillä kastelulaitteistot ovat Suomessa harvassa – ainakin vielä. Kuvan traktori pumppaa vettä nurmipellon kasteluun Qvidjan tilalla Paraisilla. Kuva: Markku Vuorikari

Viime kesä antoi hyvän kuvan siitä, millaisia kasvukausia voi ilmaston muuttuessa olla odotettavissa. Yhteen kasvukauteen mahtuivat käytännössä kaikki sään ääripäät.

”Varmaa on vain epävarmuus”, tiivistää Luonnonvarakeskus Luken tutkimusprofessori Pirjo Peltonen-Sainio.

Luken tutkijat ovat selvittäneet kyselytutkimuksella viljelijöiden kiinnostusta eri keinoihin, joilla äärisäidenkin vaikutuksia voitaisiin tasoittaa. Keinokastelu piti listalla häntäpään paikkaa.

Kuulostaa ymmärrettävältä: onhan vuosittaisen sadannan ennustettu lisääntyvän kuluvalla vuosisadalla keskimäärin 20 prosenttia.

Sateiden ei kuitenkaan ennusteta lisääntyvän viljelykasveille otolliseen aikaan, vaan nimenomaan syksyllä ja talvella. Keskimääräisten sademäärien ei ennusteta kasvavan sadon muodostumiselle kriittisessä vaiheessa eli ennen tähkälle tuloa.

”Tuo vaihe eli niin sanottu satoisuusikkuna on kriittinen. Jos olosuhteet ovat tuolloin epäsuotuisat, edellytyksiä vahinkojen korjaamiseen ei juuri enää ole”, Peltonen-Sainio korostaa.

Voisiko investointi kastelulaitteistoon sitten tulevaisuudessa olla tarpeen ja olisiko se taloudellisesti kannattava? Tätä on selvitetty Varsinais-Suomeen keskittyneessä Lossi-hankkeessa.

Ilmatieteen laitos tuotti selvitystä varten kaksi aineistokokonaisuutta Varsinais-Suomen sademääristä: historia-aineiston vuosilta 1971–2020 ja ennusteaineiston vuosille 2041–2070.

Jo historia-aineisto osoitti Peltonen-Sainion mukaan sen, että kriittisessä vaiheessa ennen tähkälle tuloa Varsinais-Suomessa sataa tyypillisemmin liian vähän kuin riittävästi.

”50 vuoden tarkastelujaksolla ne vuodet, joina satoi riittävästi, ovat poikkeus. Niitä oli vain 16.”

Keskimäärin satopotentiaalista menetettiin vuosina 1971–2020 Varsinais-Suomessa viidennes.

Silmämääräisesti 20 prosentin satotappiota ei pellolla erota, mutta laarissa tilanne on jo toinen: jos viljelijä sai satoa 4 000 kiloa hehtaarilta, riittävä sadanta olisi tuottanut 1 000 kiloa lisää eli 5 000 kilon sadon.

Entä kun kuivuuden aiheuttama sadonmenetys eri ilmastonmuutosmalleissa suhteutetaan kastelulaitteistoinvestoinnin kustannuksiin? Tekeekö ilmastonmuutos investoinnista kannattavan?

Lossi-hankkeessa tehdyt laskelmat osoittivat, että jo keskikokoisen tilan keskimääräisellä 4 000 kilon sadolla kastelun tuoma sadonlisä voi kattaa investoinnista aiheutuvat kustannukset sadetuskoneella ja sadettimilla. Mitä suurempi hehtaarisato tai tilakoko, sitä suurempi oli myös saatu hyöty.

Sen sijaan säätösalaojituksen aiheuttamia kustannuksia saatu sadonlisä ei missään tilakokoluokassa eikä millään satotasolla kattanut. Säätösala­ojitukseen investoidaan monista syistä, eikä investointi kannata yksinomaan kastelun vuoksi, Peltonen-Sainio toteaa.

Kustannus-hyötyanalyysissä joudutaan aina käyttämään tiettyjä oletusarvoja. Esimerkiksi viljan hinta ja tuet lukittiin tarkastelussa nykytasoon.

Lajikejalostuksen tuottamaa satopotentiaalin kasvuakaan ei ole otettu huomioon. Se voi kuitenkin muuttaa investoinnin kannattavuutta selvästikin.

Tähän asti jalostuksella on lisätty jyvien määrää suhteessa kasvin tuottamaan muuhun biomassaan esimerkiksi jalostamalla yhä lyhytkortisempia lajikkeita. Tällä tavalla satoindeksi on saatu nostettua Peltonen-Sainion mukaan jo niin korkeaksi, että se tie on kuljettu loppuun.

”Jotta satotasoa voidaan jalostuksella kasvattaa, yhteyttävää biomassaa tarvitaan enemmän. Samalla haihdunta ja sen myötä veden tarve väistämättä kasvavat.”

Kastelun puolesta puhuu myös Suomen yksi erityispiirre: meillä sen järjestäminen on huomattavasti helpompaa kuin monissa muissa maissa.

Suomessa on maailmanmittakaavassa aivan ainutlaatuiset makeanveden varannot. Puolet Suomen pelloista sijaitsee enintään sadan metrin päässä kasteluveden ottoon sopivasta vesialueesta.

• Ilmatieteen laitos tuotti satoisuusikkunavaiheen sade­määriä vuosina 1971–2020 kuvaavan hila-aineiston.
• Historia-aineiston lisäksi Ilmatieteen laitos laati kahden eri ilmastomallin ja ilmastoskenaarion mukaan sade­määräennusteen vuosille 2041–2070.
• Kunkin vuoden sademääriä verrattiin normaalin ohrasadon vaatimaan sademäärään, joka on 100 millimetriä satoisuusikkunavaiheessa. Näin voitiin laskea kuivuuden aiheuttamat satotappiot vuosittain.
• Varsinais-Suomen ely-keskus koosti tiedot kolmen eri kasteluvaihtoehdon hankinta- ja käyttökustannuksista.
• Ilmatieteen laitos laati kannattavuuslaskelmat niin sato­tappiotietojen kuin kastelujärjestelmien kustannusten perusteella neljälle eri tilakoolle ja neljälle eri satotasolle kahdella eri ilmastonmuutosmallilla ja kahdessa ilmasto­skenaariossa.

• Lossi eli ”Lounais-Suomi sopeutuu muuttuvassa ilmastossa voimistuvaan kuivuuteen” on maa- ja metsätalousministeriön rahoittama kolmivuotinen hanke, joka päättyy ensi vuoden lopussa.
• Hankkeessa kehitetään kuivuustilannepalvelua sekä luodaan kuivuusriskien hallinta­suunnitelman malli, jota voi käyttää vastaavien suunnitelmien pohjana myös muualla Suomessa.
• Hanketta koordinoi Varsinais-Suomen ely-keskus ja siinä ovat mukana Ilmatieteen laitos, Luonnonvarakeskus ja Suomen ympäristökeskus Syke.