Sateita ei kuulunut Australiassa – tila tarjoaa lehmiä "adoptioon"
Kuivuuden runteleman perhetilan pelastamiseksi kehitettiin Australiassa poikkeuksellinen ratkaisu.Maitotila Sydneyn lähistöllä on ollut Fairleyn perheen hallussa 1850-luvulta saakka. Harvoin se on kuitenkaan joutunut kestämään yhtä pahaa kuivuutta kuin tänä vuonna.
Kuudennen polven viljelijä John Fairley kertoi ABC Newsille, ettei edes hänen 83-vuotias isänsä ollut aiemmin kokenut vastaavaa. Laitumet ovat kuivuneet käyttökelvottomiksi.
"Edellinen sade saatiin maaliskuussa. Lehmät ovat olleet pelkän rehun varassa toukokuusta lähtien. Lammet ja joenuomat ovat tyhjiä."
"Kaksi viikkoa sitten ymmärsimme, että vaikka sataisi nyt, emme saa uutta kasvustoa ennen kevättä. Eikä ole mitään takeita, että keväälläkään sataa."
Fairleyn perhe on pyytänyt maidon kuluttajia adoptoimaan lehmän tai vasikan lahjoittamalla rahaa kevääseen eli Australian tapauksessa syyskuuhun saakka.
Vastineeksi lahjoittajat saavat kuvan lehmästä ja kutsun tilalle lypsämään ja ruokkimaan eläimiä.
Yhden lehmän ruokkiminen syyskuuhun asti maksaa noin 1 350 dollaria. Adoptiotarjouksia on tullut suorastaan tulvien.
Fairleyn isäntä kertoo olleensa haluton pyytämään apua, mutta muut kannustivat luottamaan yhteisön tukeen. Tila on tehnyt aiemmin hyväntekeväisyystyötä esimerkiksi lahjoittamalla vähävaraisten lapsille maitoa ja jogurttia, joten apu on molemminpuolista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

