Kannattavuuskriisi suisti sikatalouden investointikuoppaan
Viime vuonna elykeskukset hyväksyivät 18 sikalan suunnitelmat.
Sikalatyömaa vuonna 2008. Tuolloin rakennettiin sikalaa, jonka suunnitelmaa elykeskus käsitteli hyvin erinäköisessä taloustilanteessa kuin nykyisin. Kuva: Jaana KankaanpääElykeskusten maaseutuosastoilla hyväksyttiin viime vuonna 18 sikalaa koskevaa suunnitelmaa. Toissa vuonna määrä oli 13 ja sitä edellisenä 17.
Lasku on ollut todella raju, sillä esimerkiksi vuonna 2007 suunnitelmia hyväksyttiin peräti 122.
Pääosa sikaloiden rakennuspäätöksistä annettiin Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan elykeskusten alueella.
Lihasikapaikkoja viime vuonna tuetuissa rakennuksissa oli runsaat 9 000 ja emakkopaikkoja vajaat 1 700. Yhden hankkeen keskimääräinen koko oli: lihasiat 578 eläinyksikköä ja emakot 165 eläinyksikköä.
Tuetuista sikalahankkeista 16 oli lihasikaloita ja 10 porsitus-, yhdistelmä- ja välikasvatussikaloita. Luvuissa ovat mukana myös peruskorjaukset. Lihasikalahankkeiden keskimääräinen kustannus oli 542 000 euroa ja emakkosikaloiden 486 000 euroa.
Lypsykarjarakennusten suunnitelmia hyväksyttiin viime vuonna 74 ja lihakarjan rakennuksia 51.
Myös niiden määrä on pudonnut vajaan kymmenen vuoden aikana merkittävästi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
