Eläinten hyvinvointilaki annetaan eduskunnalle uudestaan ehkä ensi vuoden keväällä
Edellinen esitys ei sisältänyt parsinavetoiden rakentamiskieltoa, nykyiseen hallitusohjelmaan se on kirjattu.Hallituksen esitys eläinten hyvinvointilaiksi annetaan näillä näkymin eduskunnalle uudestaan keväällä 2021, erityisasiantuntija Tiina Pullola maa- ja metsätalousministeriöstä kertoo.
Edellisen kerran lakiesitys annettiin eduskunnalle syyskuussa 2018. Esitys oli sidottu maakuntauudistukseen, eikä perustuslakivaliokunta ehtinyt antamaan siitä lausuntoaan. Näin ollen eduskunta ei ehtinyt käsitellä asiaa, ja lakiesitys raukesi keväällä 2019 eduskunnan istuntokauden päättyessä.
Ennen uutta eduskuntakierrosta lakiluonnokseen on tehtävä eläinsuojeluvalvontaa koskevat muutokset, Pullola kertoo. Maakuntakytkös poistetaan ja eläinsuojeluvalvonnan viranomaisrakenne muutetaan vastaamaan nykyisiä viranomaisia.
Sen lisäksi luonnokseen on tehtävä nykyiseen hallitusohjelmaan liittyviä muutoksia, Pullola toteaa. Hallitusohjelmaan on kirjattu muun muassa uusien parsinavetoiden rakentamisen kielto sekä eläinten verkkokaupan tarkempi sääntely.
Aiemmassa lakiesityksessä parsinavetoiden rakentamista ei olisi kielletty.
Lisäksi hallitusohjelmaan on kirjattu, että eläinlääkäreille säädetään ilmoitusvelvollisuus lemmikeille perinnöllisten vikojen johdosta tehdyistä toimenpiteistä.
Tämä ilmoitusvelvollisuus ei teknisesti tule hyvinvointilakiin, vaan eläinlääkärinammatin harjoittamisesta annettuun lakiin, Pullola kertoo. Asiaa kuitenkin käsiteltäneen hyvinvointilain jatkovalmistelun yhteydessä.
Ennen eduskunnalle antamista lakiehdotus tulee vielä uudelle lausuntokierrokselle. Sen ajankohta on Pullolan mukaan vielä epäselvä. Lausuntokierroksen alkamisesta tiedotetaan aikanaan erikseen, hän toteaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

