Raision toimitusjohtaja siirtyy Berner pomoksi
Berneriä 13 vuotta johtanut Antti Korpiniemi on jäämässä eläkkeelle.
Bernerin nykyinen toimitusjohtaja Antti Korpiniemi jää eläkkeelle vuoden lopussa. Kuva: Sanne KatainenRaision nykyinen toimitusjohtaja Pasi Flinkman siirtyy Berner oy:n johtoon. Bernerin nykyinen toimitusjohtaja Antti Korpiniemi jää eläkkeelle kuluvan vuoden lopussa.
Raisio tiedotti tänään aamupäivällä Flinkmanin vaihtavan työpaikkaa.
“Pasi Flinkman tulee vahvistamaan Bernerin kansainvälistä kasvua arvojemme mukaisella avoimella ja ihmisläheisellä johtamisotteellaan”, sanoo tiedotteessa Bernerin hallituksen puheenjohtaja Nicolas Berner.
Aiemmin urallaan Flinkman on työskennellyt muun muassa Orkla- ja Leaf-konserneissa eri tehtävissä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




