Afrikkalainen sikarutto uhkaa Suomea Virosta
Sikaloiden tautisuojausta tulee pikaisesti parantaa ja Baltian-matkailua välttää.Virossa on löydetty afrikkalaista sikaruttoa jo 12 tuotantosikalasta, joista viimeisimmät ovat olleet suuria lihasikaloita. Yli 12 000 sikaa on jouduttu lopettamaan.
Tautiin kuolleita villisikoja löytyy lähes päivittäin. Pelkästään maanantaina kirjattiin 21 yksilöä.
"Tautiin kuolleita villisikoja on huomattavasti enemmän. Kaikkia ei havaita", kertoo Eläinten terveys ETT ry:n toiminnanjohtaja Pirjo Kortesniemi.
Kortesniemen mukaan Viron tilanne on jo hallitsematon. Viron maaseutuministeri Urmas Kruuse on arvioinut, että afrikkalaisen sikaruton hävittämiseen maasta kuluu 5–10 vuotta.
Taudin leviämisriski Suomeen kasvaa sitä mukaa, kun tartuntapaine Virossa kasvaa. Kortesniemen mukaan suomalaisten olisi syytä olla paljon enemmän huolissaan. Sikaloiden tautisuojausta tulisi pikaisesti parantaa.
Jahtimatkat jätettävä väliin
Suomelle suurimpia leviämisriskejä ovat ulkomaisten työntekijöiden liikkuminen sekä matkailu, erityisesti villisikajahti.
Kortesniemen mukaan metsästysmatkailusta Baltiaan pitää pidättäytyä. Tuottajien tulisi olla erityisen tarkkoina. Varsinkin maaseudulle suuntautuvia matkoja tulee välttää.
Myöskään sianlihatuotteita ei pidä tuoda maista, joissa afrikkalaista sikaruttoa esiintyy.
Suomalaistilojen ulkomaisille työntekijöille tarvitaan Kortesniemen mukaan tarkemmat ohjeet. Huomiota tulee kiinnittää erityisesti omalla autolla liikkumiseen kotimaan ja työpaikan välillä.
"Auton pesua suositellaan auton alustaa sekä lattiatilojen mattoja myöten", Kortesniemi kertoo.
Suurempi riski kuin Venäjä
Afrikkalainen sikarutto on kestävä virus, jonka tuhoavat vain korkea lämpötila, hypokloriitti tai Virkon S -desinfiointiaine. Tauti aiheuttaa suuria taloudellisia tappioita, eikä sitä vastaan ole rokotetta.
Tautia on myös Venäjällä. Venäjän aiheuttamat tuontirajoitukset ovat kuitenkin vähentäneet liikennettä Suomen ja Venäjän välillä. Suurin riski ovat villisiat, jotka voivat tuoda viruksen rajan yli Kaakkois-Suomeen.
Viroon yhteyksiä on huomattavasti enemmän. Pelkästään Helsingin ja Tallinnan välillä kulkee päivittäin 23 000 laivamatkustajaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

