Maataloustuotteiden menekinedistämistukien haku alkoi
Maataloustuotteiden markkinoinnin ja tuotannon kehittämisen hankerahat ovat jaossa vuodeksi 2013. Hakemukset voi jättää Maaseutuvirastoon 4.–29.6. välisenä aikana.
Hankkeiden tulee liittyä maataloustuotteiden markkinointiin ja tuotannon kehittämiseen.
Etusijalla ovat kokonaisuudet, joilla edistetään luomun käyttöä julkisissa ruokahankinnoissa, kerrotaan luomun ja lähiruuan lisäarvosta kuluttajille ja lisätään vihannesten ja marjojen käyttöä sekä edistetään EU:n nimisuojajärjestelmän hyödyntämistä.
Rahoitusta voivat saada myös hankkeet, jotka lisäävät koululaisten tietoisuutta monipuolisesta ja terveellisestä ruuasta.
Toissijaisia avustuksen kohteita ovat hankkeet, joilla edistetään ruokakulttuuria, maataloustuotteiden menekkiä, tietämystä laadukkaista maataloustuotteista tai terveellisiä ruokailutottumuksia.
Hankkeet voivat olla enintään kolmevuotisia.
Avustusta voivat hakea yritykset ja muut yhteisöt.
Päätökset rahoituksista tehdään marraskuun 2012 loppuun mennessä.
EU-osarahoitteisten maatalouden tiedotus- ja menekinedistämisohjelmien haku on avoinna 30.9. saakka.
Haku koskee hankkeita, jotka on suunnattu sisämarkkinoille tai kolmansien maiden markkinoille.
Hankkeet voivat kestää yhdestä kolmeen vuoteen.
ELINA HELMANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
