Vanhanaikainen johtaminen jarruttaa etätyön yleistymistä
Vaikka etätyöstä on puhuttu kauan, se yleistyy hitaasti monista hyvistä puolista huolimatta.Jarruna ei ole työntekijöiden kiinnostuksen puute, vaan luutunut johtamisajattelu työpaikkojen perinteinen työntekokulttuuri, sanoo edunvalvontajohtaja Minna Helle Akavasta.
Työn tekemisen mittari on edelleen läsnäolo työpaikalla, vaikka se ei sinällään tarkoita tuottavuutta.Vain sen pitäisi ratkaista, mitä tuloksia saavutetaan.
Eri tutkimusten mukaan Suomi on Euroopan kärkimaita etätyösovelluksissa.
Etätyön tekeminen on seitsenkertaistunut vuodesta 1990 vuoteen 2008, kertoo erikoistutkija Virpi Ruohomäki Työterveyslaitoksesta.
Työministeriön tutkimusten mukaan kolmannes palkansaajista tekee joskus kotonaan päätyöhönsä liittyviä tehtäviä, miehet hieman useammin kuin naiset.
Nykytekniikalla ja -tietoliikenneyhteyksillä yhä useammat työtehtävät voi hoitaa mistä vain. Helteen mielestä on kummallista, miten vähän etätyötä tehdään.
Tänään 16.9. vietetään Suomen ympäristökeskuksen ja Microsoftin järjestämä Kansallista etätyöpäivä -kampanjaa.
Se muistuttaa, että etätyön tekemisellä on monia myönteisiä vaikutuksia niin työntekijälle kuin työnantajallekin.
Seitsemän etätoimittajaa
Maaseudun Tulevaisuuden toimittajista seitsemän on etätyöläisiä.
Heistä kuusi kirjoittaa juttuja kotipaikkakunnillaan eri puolilla Suomea ja yksi seuraa uutisvirtaa Brysselissä.
Simonkadun toimituksessa työskentelevät toimittajat ja valokuvaajat tekevät etätöitä harvoin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
