Pohjois-Karjalan tuottajaliitto saa uuden toiminnanjohtajan – Vilho Pasanen on luotsannut liittoa 1980-luvun lopusta lähtien, Jari Rouvinen aloittaa helmikuussa
Tuottajaliiton puheenjohtaja nimeää Jari Rouvisen vahvuuksiksi maatalouspoliittisen osaamisen ja järjestön tuntemuksen.
Jari Rouviselle toiminnanjohtajan tehtävä on eräänlainen paluu juurille. Hän on koulutukseltaan maatalous- ja metsätieteiden maisteri, agronomi, jonka pääaineena oli maatalouspolitiikka. Kuva: Jari RouvinenMTK-Pohjois-Karjalan liitolle on valittu uusi toiminnanjohtaja eläköityvän Vilho Pasasen tilalle. Liperiläinen Jari Rouvinen aloittaa tehtävään perehtymisen helmikuun alussa.
Tuottajaliiton puheenjohtaja Jouni Mäkisalo kertoo, että hakemuksia tuli yhteensä kahdeksan ja hakijoista viisi haastateltiin. "Jarin vahvuus on hänen maatalouspoliittinen osaaminen ja järjestön tuntemus."
Pasanen on hoitanut toiminnanjohtajan tehtävää 1980-luvun lopulta lähtien. "Hän aloitti, kun edellinen toiminnanjohtaja Matti Väistö pääsi edukuntaan vuonna 1987."
Rouviselle toiminnanjohtajan tehtävä on eräänlainen paluu juurille. Hän on koulutukseltaan maatalous- ja metsätieteiden maisteri, agronomi, jonka pääaineena oli maatalouspolitiikka. "Lähipiiristä todettiin, että tätä vartenhan sinä olet kouluja käynyt. Peruskiinnostus yhteisten asioiden hoitamiseen minulla on ollut aina."
Vuonna 1993 tehtiin sukupolvenvaihdos Rouvisen kotitilalla ja vuonna 1995 hän tuli MTK:n toimintaan mukaan. Vuosien varrella hän on hoitanut luottamustehtäviä niin MTK:n maitovaliokunnassa ja maaseutunuorissa, paikallisessa tuottajayhdistyksessä sekä muun muassa Copa Cogecassa.
Luottamustehtävien ja kotitilan hoitamisen rinnalla hän on laittanut liikkeelle myös kaksi start-uppia. "Uudessa tehtävässä ajankäytön hallinta ja jaksamisesta huolehtminen on varmasti yksi haasteista. Kerran burnoutin kokeneena ja siitä paljon puhuneena, on osattava ottaa omat opit käyttöön."
Rouvinen korostaa, että toiminnanjohtajan työtä ei tehdä yksin. "Aluksi katse on kevään maatalouspoliittisissa haasteissa, jatkossa järjestön sukupolvenvaihdoksen tekemisessä, eli digiloikassa uuden sukupolven toimintatavoille."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

