Salon sonnin omistaja: “Yritystä on jo paljon enemmän”
Omistajansa mukaan Aonghas-sonni yrittää jo itsenäisesti nousta ja pistää jo vastaan.Salossa pinteeseen joutuneen sonnin omistaja Heli Rosvall kertoo Maaseudun Tulevaisuudelle, että sonnia käännellään tällä hetkellä päivittäin kahden tai kolmen tunnin välein.
"Se on ruvennut syömään hyvin. Yritystä on jo paljon enemmän", Rosvall sanoo.
Omistajansa mukaan Aonghas-sonni yrittää jo itsenäisesti nousta ja pistää jo vastaan.
"Sillä on jo omaa tahtoa", hän sanoo.
Rosvall kertoi tiistaina aamukymmenen aikoihin, että myöhemmin saman päivän aikana hevosfysioterapeutti tulee katsomaan sonnia ja antamaan sille akupunktiota.
"Ajatuksena on, että apupunktiolla saataisiin sähköä sen jalkoihin, että ne rupeavat toimimaan paremmin", hän sanoo.
Aonghas-sonni joutui pinteeseen Salossa Varsinais-Suomessa reilu viikko sitten.
Siitä, miksi sonni on alun perin ongelmiin joutunut, ei ole tietoa.
Noin 7-vuotiaan sonnin laumaan kuuluu seitsemän lehmää sekä vasikat.
Lue lisää:
Omistaja Salossa pelastetun sonnin tilanteesta: “Hän on hyvin leppoisan oloinen”
Salossa pinteeseen joutuneen sonnin omistaja: "En tiedä, miksi se ei osannut varoa"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

