Varsinaissuomalaiselle sikatilalle murtauduttiin viime yönä
Rikosilmoitus syytä tehdä välittömästi, MTK:n sikaverkoston puheenjohtaja kehottaa.
Yöllinen sikalaan tunkeutuminen stressaa eläimiä. Kuvan siat eivät liity murtoon. Kuva: Jaana KankaanpääVarsinaissuomalaiselle sikatilalle on murtauduttu viime yönä, MTK:n sikaverkoston puheenjohtaja Taru Antikainen Aurasta kertoo.
Lounais-Suomen poliisille ei ole tehty asiasta ilmoitusta. Virallisesti ei ole tietoa siitä, kuka tilalla on käynyt.
Antikainen tuntee tilan ja tuottajat, mutta ei voi kertoa asiasta tarkemmin. "Tila on Varsinais-Suomessa, mutta omistajat tulkoot itse julkisuuteen asiasta, jos niin haluavat."
Paikalla oli Antikaisen mukaan selviä murtojälkiä.
Antikainen suostuu kommentoimaan asiaa yleisesti. "Voin vain sanoa, että ihmiset, jotka tunkeutuvat toisten tiloihin, ovat eläinterroristeja."
"Siat nukkuvat öisin ja kokevat varmasti valtavasti stressiä, kun joku vieras ilmestyy karsinan laidalle keskellä yötä", Antikainen jatkaa. "Niillä on todella tarkka hajuaisti sekä kuuloaisti ja ne tietävät, jos paikalla on vieraita ihmisiä. Tuttukin ihminen säikäyttää ne, jos ilmestyy paikalle keskellä yötä."
Tautiriski on vielä häiriötäkin pahempi asia.
"Tautiriski on aina olemassa, eikä vain afrikkalaisen sikaruton vaan myös salmonellan. Jos sikalaan menijät eivät noudata tilan bioturvallisuuskoodia, kengissä voi kulkeutua monenlaista. Pelkästään tunkeutujilla oleva flunssa voi laukaista sairaskierteen sikalassa. Siat ovat hyvin herkkiä ihmisten flunssaviruksille."
Murtautujan tai murtautujien tarkoitusperiä ei tunneta. Antikainen arvelee kuitenkin, että kyseessä on salakuvaus.
"Kesällä sikala on aina likaisimmillaan, joten mahdollisuus saada 'rumia' kuvia on paras mahdollinen."
Tämä kesä on Antikaisen mukaan ollut hyvä sikojen kannalta. "Vasta ihan viime viikkoina yöt ovat olleet niin lämpimiä, että hieman sotkua on ollut."
Murtautumistapauksissa rikosilmoitus on ehdottomasti tehtävä, Antikainen korostaa.
"Ja välittömästi. Se pitää tehdä heti jäljet huomatessaan. Jos on pakko mennä sisälle, pitää ottaa riittävästi kuvia poliisia varten, jotta he näkevät, miten sisään on menty."
Yhä useammalla sikatilalla on nykyään valvontakameroita. Antikaisen mukaan ne ovat kuitenkin kalliita.
"Kaikilla ei ole varmaan varaa tai haluakaan niitä hankkia."
Tiloja on ohjeistettu pitämään ovet lukossa, Antikainen kertoo. Osalla on ovikoodi, jolloin ovi on päivälläkin lukossa.
Antikainen kertoo, että hänen omalla tilallaan ovet ovat auki. "Niissä ovissa, joista sisään pääsee, on yöaikaan murtohälytys, joten jos joku menee sisälle, siitä lähtee ilmoitus kolmelle ihmiselle. Puhelinhälytys lähtee ensin yhdelle ja sitten muille, jos ensimmäinen ei sitä kuittaa."
Monella tilalla on myös koiria. "Ne varmaan ovat yksi parhaita hälytyskeinoja. Varsinkin, jos ne voi jättää ulos vartioimaan."
"Silmät ja korvat taas auki", Antikainen kehottaa. "Ilmeisesti viime aikoina suomalainen lihateollisuus on saanut liikaa hyvää julkisuutta, kun ovat taas liikkeellä. Ja varmasti joulumarkkinat mielessä...."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
