
Vuoden kalkkunantuottaja-titteli tänä vuonna Kokemäelle ja Juvalle
Kalkkuna-ala palkitsee vuosittain ansioituneen kalkkunankasvattajan. Tänä vuonna vuoden kalkkunatuottajan kunnian sai poikkeuksellisesti jakaa kaksi kalkkunatilaa
Hyytin tila on perheyritys, jossa koko perhe on mukana. Emmin ja Heikin lisäksi kalkkunoiden hoitamisessa ovat mukana vanhemmat. Korvaamattomana osana tilan toiminnassa on mukana myös kokoaikainen työntekijä. Kuva: Suomen Siipikarjaliitto ryVuoden kalkkunantuottajaksi nimettiin tänä vuonna maatalousyhtymä Hyyti sekä Jouni Pesonen. Asiasta tiedottaa siipikarjaliitto.
Maatalousyhtymä Hyyti on perheyritys, joka kasvattaa kalkkunoita Satakunnassa Kokemäellä. Yhteistyössä jokaisella perheenjäsenellä on oma roolinsa.
Hyytin tilalla on pitkät perinteet siipikarjankasvatuksessa, sillä broilerien kasvatus aloitettiin Suomessa ensimmäisten joukossa jo 60-luvulla. Kalkkunankasvatus alkoi tilalla vuonna 2001. Sisarukset Emmi ja Heikki Hyyti ovat siipikarjankasvattajia jo kolmannessa polvessa.
Hyytien mukaan tärkeitä asioita kalkkunan kasvatuksessa on monia. Laitteiden kunnosta huolehtimista he pitävät erityisen tärkeänä. Kun laitteet toimivat, pystytään lintujen olosuhteita seuraamaan koko ajan.
Pitkästä historiasta huolimatta kiinnostusta oman toiminnan uudistamiseen löytyy. Hyyteillä töitä tehdäänkin asenteella ”Asioita on mukava kehittää ja parantaa”. Pienten lintujen alkukasvatukseen on panostettu erityisen paljon viime vuosina. Uudistuksia on tehty niin laitteisiin kuin omaan toimintaankin.
Pesosen tila sijaitsee Etelä-Savossa Juvalla. Kalkkunankasvatus tilalla alkoi alun alkaen vuonna 2002, ja tauon jälkeen kalkkunoiden kasvatukseen palattiin uudelleen Länsi-Kalkkunan kanssa vuonna 2014. Toinen kasvatushallikin on jo tämän jälkeen otettu käyttöön.
Pesosen mukaan kasvatuksessa on muokattava hoitotoimia kalkkunan kehitysvaiheeseen sopivaksi. Hän pitää tärkeänä eläinten havainnointia.
”Valmiiksi tässä ei tule koskaan, mikä toisaalta pitääkin mielen virkeänä. Jokainen parvi on erilainen ja parven sisältäkin löytyy yksilöitä.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

