Sokerijuurikkaan hinta putoaa neljänneksen
Suomessa toimii enää yksi sokeritehdas, Sucroksen Säkylän tehdas. Kuvassa kipataan syksyn 2013 ensimmäistä juurikaskuormaa. Juha Sinisalo Kuva: Viestilehtien arkistoSokerijuurikkaan hintaan ja kuljetuskorvaukseen tulee 25 prosentin leikkaus viime vuoteen verrattuna.
Hintaratkaisu on yksivuotinen. Sen mukaan juurikkaan kokonaishinta laskee viime vuoden 40 eurosta 30 euroon juurikastonnilta.
Juurikkaan kokonaishinta muodostuu monista eri tekijöistä.
Perushintana maksetaan edelleen 26,29 euroa juurikastonnilta.
Sucros maksaa sokerijuurikkaan lisinä yhteensä 2,1 miljoonaa euroa, kun lisien kokonaissumma viime vuona oli 7,3 miljoonaa euroa.
Kuljetuskorvausten summa alenee viime vuoden 4,2 miljoonasta eurosta 3 miljoonaan.
MTK:n sokerijuurikasvaliokunnan ja Sucroksen väliset, koko syksyn kestäneet neuvottelut juurikkaan hinnasta ja toimitusehdoista päättyivät tammikuussa pattitilanteeseen. Osapuolten näkemykset olivat liian kaukana toisistaan.
Valiokunta turvautui EU-lainsäädännön antamaan mahdollisuuteen ja pyysi maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpoa asettamaan sovittelijan. Tehtävään nimettiin maa- ja metsätalousministeriön entinen kansliapäällikkö Jarmo Vaittinen.
MTK:n juurikasvaliokunnan puheenjohtaja Pekka Myllymäki korostaa, ettei tammikuun jälkeen ole enää ollut kyse neuvotteluista.
”Osapuolten näkemykset olivat kylän eri laidoilla, ja sovittelija asetti kirkon paikan.”
Valiokunnalla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä ratkaisu.
Alun perin MTK:n juurikasvaliokunta esitti, että kuljetusehdot ja lisät pidettäisiin ennallaan.
Sokeriteollisuus on vedonnut markkinoiden heikentymiseen.
”Teollisuus ei ole kertonut neuvottelujen aikana valkosokerin myyntihintoja Suomessa, vaan on puhunut EU:n keskihinnoista. Ne eivät valiokunnan mielestä kuvaa riittävästi Suomen sokerimarkkinoita”, MTK toteaa tiedotteessaan.
Myllymäki toteaa, että Sucroksella on takanaan erittäin hyviä vuosia. ”Yhtiöllä olisi maksukykyä. Yhden vuoden kuoppa olisi voitu ylittää niin, että teollisuus olisi ollut iskunvaimentimena.”
Myllymäki ei ryhdy arvioimaan, miten sopimus vaikuttaa juurikkaan viljelyhalukkuuteen.
”Jokainen tila arvioi tilanteen viljelyehtojen ja oman kasvivalikoimansa perusteella”, hän toteaa.
”Olemme myös avoimesti todenneet, että tehdas tarvitsee raaka-aineensa. Jos kovin moni lopettaa viljelyn, voi seurata tehtaan jatkon kannalta vaikea tilanne.”
Myllymäen näkemyksen mukaan sokerialalle on odotettavissa parempia aikoja. Hän pitää tämänhetkistä sokerin ylitarjontaa hetkellisenä.
”Vuodesta 2017 eteenpäin sokerin vienti EU:sta vapautuu, joten sokerimarkkinat alkavat hengittää vapaammin. Nykyisen ylitarjonnan ennustetaan poistuvan, ja viljelijöiden asema toimialan tuottojen jaossa helpottuu.”
Korjausliike on jo alkanut: Euroopan juurikasala putoaa viime vuoden 1,7 miljoonasta hehtaarista 1,3 miljoonaan hehtaariin, Myllymäki kertoo.
SATU LEHTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
