Yli 10 000 yhä ilman sähköä Einon jäljiltä
Eino-myrskyn jäljiltä toistakymmentä tuhatta sähköyhtiöiden asiakasta on yhä ilman sähköä. Esimerkiksi Savon Voiman asiakkaista sähköttä on arviolta 6 000 ja Elenian asiakkaista noin 2 400, käy ilmi yritysten nettisivuilta.Suur-Savon Sähkön asiakkaista lähes 7 000 oli ilman sähköä vielä eilen iltakymmeneltä.
Voimistunut tuuli on aiheuttanut myös uusia sähkökatkoja, ja aamulla kahdeksan aikaan sähköttä oli lähes 6 000 Savon Voiman asiakasta. Osa talouksista on ollut sähköttä sunnuntaiaamusta lähtien, uutisoi Yle.
Pahimmat vikapaikat ovat Pieksämäellä ja Hankasalmen ja Konneveden alueilla, mutta sähköttömiä asiakkaita on yhä ympäri Pohjois-Savoa.
”Kaikkia vikapaikkoja ei vielä ole edes löydetty. Korjaustöitä on jatkettu tauotta, mutta pimeys ja korjaajien levontarve on hidastanut urakan etenemistä”, Savon Voimalta kerrotaan Ylelle.
VR:ltä kerrotaan, että junaliikenne on palautumassa ennalleen. Aamun ensimmäiset junat Pieksämäen ja Joensuun välillä korvataan busseilla. Muualla on tarkoitus ajaa normaalisti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



