Iurii Mykhailov, 67, asuu Kievissä Dneprin vasemmalla rannalla, nukkumalähiössä, niin kuin hän itse sanoo. Alueella ei ole sotilaallisesti kiinnostavia kohteita, joten hän ei ole tällä hetkellä huolissaan Venäjän ohjusiskuista.
”Sodan alussa oli hyvin pelottavaa, kun venäläiset tankit tulivat kahdenkymmenen kilometrin päähän Kiovan keskustasta. Koska Venäjällä on niin epätarkat aseet, ohjukset eivät osu sinne, minne ne on tarkoitettu. Siksi ne osuvat asuinrakennuksiin ja ostoskeskuksiin.”
Mykhailov on elänyt yli puolet elämästään neuvostovallan alaisessa Ukrainassa eikä missään nimessä haluaisi palata entiseen. Hän on monennen polven kiovalainen ja joutui nuoruudessaan palvelemaan kaksi vuotta Neuvostoliiton armeijassa luutnantin arvoon asti.
”Neuvostoaika oli synkkää. Kaikesta oli pulaa. Vain kommunistisen puolueen johtajat saivat ostaa luksustuotteita, kuten pikakahvia. Kaikki informaatio lännestä oli kielletty, sai katsoa ja kuunnella vain neuvostoradiota ja -teeveetä. Emme tienneet, miten ihmiset muualla elävät. Vain uskolliset kommunistipuolueen jäsenet pääsivät matkustamaan ulkomaille”, Mykhailov muistelee aikaa ennen Ukrainan itsenäistymistä vuonna 1991 Neuvostoliitosta.
Viisi vuotta itsenäistymisen jälkeen Mykhailovien ystäväperhe Englannista kutsui heidät luokseen vierailulle. ”Me olimme aivan hämmästyneitä, kuin valkoisia villi-ihmisiä. Näimme ensimmäistä kertaa, miten ihmiset elivät rauhallisesti, normaalisti. Se oli ihan uutta meille.”
Tämän jälkeen Mykhailovit halusivat lähettää ainoan tyttärensä opiskelemaan länteen. Tytär läpäisi testit, sai stipendin Yhdysvaltoihin Wisconsinin yliopistoon ja on suorittanut siellä kaksi ylempää tutkintoa. Hän työskentelee nykyisin taloustieteen professorina Bostonissa.
”Itsenäistyminen oli Ukrainalle täydellinen muutos kaikessa. Emme missään nimessä halua palata Venäjän alaisuuteen.”
Mykhailov siteeraa venäläistä filosofia, jonka mukaan venäläinen ideologia on istua paskakuopassa ja vetää samaan kurjuuteen kaikki muutkin. Hän ei ymmärrä, miten niin valtava ja rikas maa voi isojen kaupunkien ulkopuolella elää kuin keskiajalla, köyhyydessä.
Mykhailov opiskeli aikanaan Neuvostoliitossa energiainsinööriksi. Hän työskenteli sokeriteollisuudessa tietotekniikka-asiantuntijana mutta päätyi maatalouslehden päätoimittajaksi. Hän on ollut pari vuotta eläkkeellä ja seuraa yhä maataloutta.
Ukrainan maatalous on vaikeassa tilanteessa. Kukaan ei tiedä, mitä tehdä viljalle.
”Meillä on noin 20 miljoonaa kiloa viljaa, joka oli tarkoitettu vientiin, mutta nyt se on jumissa Ukrainassa. Puintikausi on alkanut ja tulossa on lisää 60–70 miljoonaa tonnia viljaa. Ukraina voi viedä nyt vain 1–1,5 miljoonaa tonnia kuukaudessa, mikä on 4—5 kertaa vähemmän kuin ennen sotaa, koska 95 prosenttia viennistä tapahtui meriteitse.”
”Nyt meritie on pois laskuista. Junakuljetuksia Eurooppaan ei voi käyttää, sillä raideleveys muuttuu Ukrainan ja Puolan rajalla. Rekkaliikenteessäkin on haasteensa: ei ole tarpeeksi rekkoja eikä osaavia kuskeja. Yksi rekka pystyy viemään vain 50 tonnia kerrallaan pari kertaa kuukaudessa.”
Ukrainassa on Mykhailovin mukaan esitetty hullujakin ideoita, mitä tehdä viljalle: ”Poltetaan hiilivoimaloissa – ihmiset eivät ymmärrä niiden toimintaa. Tuotetaan bioetanolia. Se ei ole huono idea, mutta vaatii investointeja ja autojen moottorien säätämistä. Kukaan ei tajunnut tilannetta etukäteen, joten ei ole ammattilaisia ja huoltoasemia tekemään sitä.”
Ukrainan pelloista vajaa kolmannes on miehitysalueilla tai lähellä sota-aluetta, eikä sieltä voi korjata satoa. Myös pelloilla olevat miinat ovat riski. Työntekijöitä kyllä on, sillä maataloudessa työskentelevät miehet vapautettiin asepalveluksesta.
Meijeriteollisuuden ongelma on, että siellä työskenteli ennen sotaa paljon naisia. Moni heistä lähti sotaa pakoon. Paikalliset asukkaat ovat tulleet tilalle, mutta heillä on puutteita ammattitaidossa.
”Tämän hetken suurin huoleni on, että tilanne voi huonontua, koska Putin on epätoivoinen. Jos hän häviää sodan, hän voi olla vieläkin epätoivoisempi ja käyttää ydinasetta.”
Mykhaylov uskoo, että sota loppuu viimeistään ensi kesänä, ehkä jo tämän vuoden lopulla.
Lue myös:
