New Scientist: Saksanhirvi oppii vanhetessaan välttämään metsästäjiä
Vanhetessaan naarassaksanhirvi oppii välttämään metsästäjiä ja tunnistamaan, miten metsästäjät käyttäytyvät ja millaisia aseita he kantavat mukanaan.
Oppiikohan meikäläinen hirvi välttelemään metsästäjiä samaan tapaan kuin saksanhirvi? Kuva: Markku VuorikariMetsästys vaikuttaa saksanhirvien (Cervus elaphus) käytökseen, koska luotien armoille päätyvät rohkeat eläimet arkoja useammin, kertoo New Scientist.
Voiko saksanhirvi myös oppia pysymään elossa, pohtii kanadalaisen Albertan yliopiston ekologi Henrik Thurfjell.
Hän kollegoineen on GPS-pannoittaneet 49 naarassaksanhirveä ja tutkineet niiden käyttäytymistä kuusi vuotta. Selvisi, että eri-ikäiset hirvet käyttäytyvät eri tavalla.
Nelivuotiaat saksanhirvet olivat varovaisempia kuin kaksi vuotta niitä nuoremmat.
Ajan kuluessa nuoremmat oppivat muun muassa liikkumaan vähemmän metsästyskauden aikana ja pysyttelemään sankan metsän suojissa.
Yhdeksänvuotiaat naaraat olivat jo niin ovelia, että käytännössä ne olivat immuuneja luodeille, Thurfjell kertoo.
Hänen mukaansa saksanhirvien oppimiskykyä voisi käyttää kannan sääntelyn apuna. Viljelysten lähellä oleskelevia eläimiä voisi metsästää maltilla ja näin opettaa ne pysyttelemään pois pelloilta.
Suomessa asiasta uutisoi ensimmäisenä Tekniikka ja Talous -lehti
New Scientist: Wise elk learn to outsmart hunters and tell apart their weapons
Henrik Thurfjell , Simone Ciuti ja Mark S. Boyce:
Juttua täsmennetty 21.6. klo 15:13 saksanhirven latinankielisellä nimellä sekä linkillä kolmen tutkijan kirjoittamaan artikkeliin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

