Mikko Heikkinen Lapinlahdelta on Valion hallintoneuvoston uusi puheenjohtaja
Hallintoneuvoston varapuheenjohtajana jatkaa maanviljelijä Satu Pulkka Vieremältä.Valion hallintoneuvoston uudeksi puheenjohtajaksi on valittu maanviljelijä Mikko Heikkinen Lapinlahdelta.
Heikkinen on toiminut Osuuskunta Maitosuomen hallituksen puheenjohtajana osuuskunnan perustamisesta eli vuodesta 2019 lähtien ja sitä ennen osuuskunta ItäMaidon hallituksen puheenjohtajana.
Hallintoneuvoston puheenjohtajana vuodesta 2018 toiminut maanviljelijä Esa Kotala Lapualta luopui puheenjohtajuudesta.
Valio Oy:n varsinainen yhtiökokous pidettiin Helsingissä keskiviikkona. Valion hallintoneuvosto järjestäytyi yhtiökokouksen jälkeen.
Valion hallintoneuvostossa on yhteensä 27 jäsentä, joista neljä edustaa henkilöstöä.
Hallintoneuvoston maitotilayrittäjäjäsenten lukumääräksi vahvistettiin hallintoneuvoston esityksestä entinen määrä eli 23 jäsentä. Hallintoneuvoston paikat jakautuvat omistajaosuuskuntien kesken seuraavasti: Osuuskunta Maitosuomi 10, Osuuskunta Länsi-Maito kolme, Osuuskunta Pohjolan Maito neljä ja Osuuskunta Tuottajain Maito kuusi paikkaa.
Uusina jäseninä Valion hallintoneuvostoon valittiin maanviljelijä Hanna Kaihoniemi Kiteeltä, maaviljelijä Petri Hovi Lappeenrannasta, maanviljelijä Jari Pitkämäki Kauhavalta ja maanviljelijä Mika Tervo Pukkilasta.
Hallintoneuvoston varapuheenjohtajana jatkaa maanviljelijä Satu Pulkka Vieremältä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







