Ruuhkautuva arki koettelee lapsiperheitä
Elämän ruuhkavuodet tulevat tutuiksi kaikille pikkulapsiperheille. Asiantuntijat vakuuttavat, että ajasta voi selvitä.”Ruuhkavuodet ovat osa normaalia elämää. Ne ovat onnekasta, vaikkakin raskasta aikaa”, kuvailee Väestöliiton perhekeskuksen johtaja Heli Vaaranen .
Yksikön päällikkö Timo Partanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta liittää ruuhkavuodet siihen elämänvaiheeseen, kun elämässä tapahtuu paljon muutoksia ja ihminen kokee paljon kiirettä ja stressiä.
”Kun ollaan valmistuttu ammattiin, yritetään saada jalansijaa työelämästä, löydetään puoliso, syntyy lapsia, ostetaan asunto, on lainaa... ”
”Kun sekä työ- että vapaa-ajalla on kiirettä, syntyy elämään ruuhkan tunne”, tiivistää Partanen.
”Perheillä on liian vähän rauhassa yhdessä vietettyä aikaa. Kun koko ajan ollaan menossa, väsytään ja uuvutaan”, Vaaranen sanoo.
Pienten lasten vanhemmat Antti ja Johanna Heinonen ovat määrätietoisesti järjestelleet aikaa arjen pieniin asioihin. Vaikka ruuhkavuodet tuntuvat raskailta, tätä aikaa pariskunta ei vaihtaisi pois.
Elämän ruuhkavuodet -sarjassa tutustutaan nuoriin perheisiin, joilla pitää kiirettä työssä ja kotona. Sarja alkaa tänään viikonvaihdesivuilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

