Maitokiintiöiden hinnat tulleet odotetusti alaspäin
Maidontuottajien epävarmuus kiintiöiden poistumisen jälkeistä aikaa ja tulevaa tukijärjestelmää kohtaan näkyy kiintiökaupassa maltillisina hintoina.Maitokiintiöiden hinnat vapaassa kaupassa ovat kiintiökaudella 2012/2013 laskeneet selvästi edelliskaudesta.
Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla kiintiölitrasta maksettiin viime kaudella 11 senttiä ja kuluvalla kaudella yhdeksän senttiä.
Hintakehitys kuvastaa MTK:n maitoasiamies Sami Kilpeläisen mukaan sitä, että myös maitomäärät ovat laskeneet. Tämä on seurausta rajusta ostorehukustannusten noususta.
”Tilat miettivät nyt, millä hinnalla on järkevää tuottaa ja ostorehuista tingitään.”
Kilpeläisen mukaan hintasuhteen pohtiminen on aivan oikein.
Maltillisuus valttia
Kiintiöhintojen lasku on Kilpeläisen mielestä myönteinen ilmiö.
”5–10 sentin litrahintaa pidetään maltillisena. Kauppoja tehdessä on syytä muistaa, että tulevaisuudessa kiintiöillä ei ole hintaa tai se on hyvin pieni.”
Vielä kiintiöitä ei kuitenkaan tule unohtaa.
”Vaikka kiintiöt poistuvat vuonna 2015, niissä on siihen asti syytä pysyä.”
Kiintiöiden siirtoja voi tällä kaudella tehdä helmikuun loppuun asti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



