Väitös: Maitohorsma rehun joukossa vähentää kasvihuonepäästöjä
Viime vuosina tehdyt tutkimukset ovat todentaneet tanniinirikkaan rehun vähentävän märehtijöiden metaanipäästöjä.
Tuoreen Turun yliopistoon tehdyn väitöstutkimuksen mukaan märehtijöille rehun joukossa syötettävä maitohorsma vähentää eläinten aiheuttamia kasvihuonepäästöjä. Kuva: Jaana KankaanpääTuoreen Turun yliopistoon tehdyn väitöstutkimuksen mukaan märehtijöille rehun joukossa syötettävä maitohorsma vähentää eläinten aiheuttamia kasvihuonepäästöjä.
Viime vuosina tehdyt tutkimukset ovat todentaneet tanniinirikkaan rehun vähentävän märehtijöiden metaanipäästöjä. Ilmiö edesauttaa sekä eläinten että ympäristön hyvinvointia.
Se, miten tanniinit vaikuttavat, on kuitenkin ollut vaikeasti tutkittavissa, sillä tanniinirakenteita ilmenee kasvikunnassa monissa eri muodoissa.
"Kun opimme ymmärtämään, millainen vaikutus tanniinien rakenteella on niiden bioaktiivisuuteen, voimme ottaa käyttöön tarkemmin valikoituja rehuja ja näin hyödyntää luonnonvaroja aiempaa tehokkaammin", väittelijä Nicolas Baert sanoo Turun yliopiston tiedotteessa.
Baert keskittyi työssään yhteen rakenteelliseen tekijään: tanniinien oligomerisaatioasteeseen. Hän eristi maitohorsmasta (Epilobium angustifolium) oligomeerisia ellagitanniineja eli fenolisia tanniiniyhdisteitä ja tutki, miten ellagitanniinien koko vaikutti niiden bioaktiivisuuteen.
Väitöstutkimuksensa aikana Baert myös kehitti erittäin korkean erotuskyvyn nestekromatografiatandemmassaspektrometriaan (UHPLC-MS/MS) perustuvan menetelmän, jolla valittuja ellagitanniineja voitiin analysoida. Tätä menetelmää käyttämällä tutkittiin ellagitanniinien ja muiden fenolisten yhdisteiden esiintymistä sekä kasvin eri osissa että erillisissä kasvipopulaatioissa.
Baert havaitsi tutkimuksessaan, että oligomeerisia ellagitanniineja on runsaasti maitohorsmassa. Itse asiassa ne muodostavat noin 10–15 prosenttia kasvin kuivapainosta.
Työn toisessa osassa hän tutki oligomerisaatioasteen vaikutusta ellagitanniinien bioaktiivisuuteen sekä naudan keinopötsissä tehdyillä testeillä että lampaiden ja vuohien suoliston loisella.
"Tanniinikoostumukseltaan oikeanlainen rehu on yksi potentiaalinen ja lupaava keino, jolla voimme parantaa eläintuotannon tehokkuutta ja nautojen hyvinvointia vähentäen samalla niiden haitallisia vaikutuksia ympäristöön", Baert kertoo tiedotteessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
