Tee tietovuototesti vaikka konenäyttelyssä – Datatalouskasvattamo tukee yrittäjiä muutoksessa
KoneAgriassa on mahdollista tehdä maatalousyrityksen tietovuototesti sekä keskustella tiedonhallinnasta maatalouden data-avaruudessa.
Maatalousyrittäjän pitää tiedostaa uuden lainsäädännön tuomat oikeudet ja oppia sopimaan datan hallinnasta. Arkistokuva. Kuva: Saara LaviMaatalousyrittäjän kannattaa siirtyä passiivisesta datantuottajasta oman datansa hallitsijaksi ja hyödyntäjäksi, jolloin maatalousyrityksen tiedontuotanto tukee päätöksentekoa, tuotannon ja talouden kehittämistä ja vastuullisuuden osoittamista. Kyse ei ole vain teknologiasta, vaan ennen kaikkea toimintatapojen muutoksesta.
Maatalousyrittäjän pitää tiedostaa uuden lainsäädännön tuomat oikeudet ja oppia sopimaan datan hallinnasta. Tekninen toimintaympäristö tulee tuttujen teknologioiden ja ohjelmistojen kautta.
Yrittäjät voivat myös varata osastolle lyhyen, ilmaisen konsultaation data-avaruuden testialustan kokeiluun oman liiketoiminnan kehittämiseksi.
Datatalouskasvattamo on oppimisympäristö, jonka ovat toteuttaneet Centria-ammattikorkeakoulu, Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Luonnonvarakeskus (LUKE) Euroopan maaseuturahaston 2023-2027 rahoittamassa kansallisessa hankkeessa. Datatalouskasvattamo käyttää DataSpace Europe oy:n Tritom-datanvälityspalvelua, joka on datanhallinta-asetuksen mukainen ja viranomaisen rekisteröimä sekä valvoma ratkaisu datanvälitykseen ja data-avaruuksien implementointiin.
Oppimisympäristön tavoitteena on tarjota tietoa, koulutusta ja konkreettista tukea maatilayrityksille, jotka haluavat vahvistaa osaamistaan datan hallinnassa ja hyödyntämisessä. Datatalouskasvattamo toimii myös linkkinä suomalaisen maatalouden ja eurooppalaisen maatalouden data-avaruuden (CEADS) välillä. Datatalouskasvattamo vahvistaa osaamista ja käytännön valmiuksia, jotka auttavat maatalousyrittäjiä hyötymään reilusta ja kestävästä datataloudesta.
Datatalouskasvattamon osastolla voi tehdä maatalousyrityksen tietovuototestin sekä keskustella maatalousyritysten ja tuottajaorganisaatioiden dataliiketoimintamalleista. Osastolla voi myös perehtyä yhteiseurooppalaisen maatalouden data-avaruuden kehitykseen ja keskustella datan jakamisen ja hallinnan uusista menetelmistä. Esillä ovat myös aiheeseen liittyvä koulutus ja hankkeiden mahdollisuudet.
Yrittäjät voivat myös varata osastolle lyhyen, ilmaisen konsultaation data-avaruuden testialustan kokeiluun oman liiketoiminnan kehittämiseksi.
Toteuttajaryhmän puolesta, erikoistutkija Katariina Pussi, tutkija Pasi Suomi, Luonnonvarakeskus/Digitaaliset ratkaisut maataloudessa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







