Maitokriisi kärjistyy Tanskassa
86 prosentilla Tanskan maitotiloista on kassavirtaongelmia, European dairy update -uutiskirje kertoo.Joka toisella tanskalaistilalla maidon tuotantokustannukset ovat vähintään viisi senttiä litralta tuottajahintaa korkeammat. Joka viidennellä tilalla miinusta tulee vähintään 9 senttiä litralta.
Monella tilalla pääoma alkaa olla syöty ja ne roikkuvat kuilun partaalla. Kun velkamäärä nousee, rahoitusta alkaa olla yhä vaikeampi saada ja korko nousee.
Heikko maidon hinta pakottaa yleensä tuottajat ottamaan kaiken irti tuotantokapasiteetistaan ja tuottamaan enemmän maitoa. Tanskassa tilanne on asiantuntijoiden mukaan se, että maan maidontuotanto alkaa kohta huveta, ellei tuottajahinta nouse.
Tanskan maidontuottajien järjestön puheenjohtaja Kjartan Poulsen arvostelee kovin sanoin niitä Euroopan maita, joissa valtio tukee maidontuottajia. "Se työntää meidät yhä lähemmäs jyrkänteen reunaa."
Maidon hinta voisi järjestön mukaan lähteä nousuun vain, jos Euroopan tuotanto vähenisi. Suunta on kuitenkin päinvastainen.
Kiintiöiden poistamisen jälkeen Euroopan maidontuotanto kasvoi neljän kuukauden aikana noin kolme prosenttia vuotta aiempaan verrattuna, vaikka Keski-Euroopassa vallitsi samaan aikaan kovista helteistä johtuva kuivuus.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

