Tuottaja-koulutusta afrikkalaisen sikaruton varalta
Suomi kuuluu afrikkalaisen sikaruton riskialueeseen Baltian maiden ohella.
Jotta riskiin pystytään varautumaan, sikayrittäjille, metsästäjille, villisikatarhaajille, neuvojille, eläinlääkäreille ja muille sidosryhmien edustajille järjestetään koulutustilaisuus 7. maaliskuuta Kouvolassa.
Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Kaakkois-Suomen sikahanke, Suomen sikayrittäjät ja Eläintautien torjuntayhdistys ETT.
Koulutus on maksuton, mutta tarjoilujen vuoksi ilmoittautumisia pyydetään 4. maaliskuuta mennessä.
Kouvolan tilaisuudessa esitellään muun muassa afrikkalaisen sikaruton mahdollisuudet levitä Suomeen sekä taudin vaikutukset lähialueille ja elinkeinoon.
Tilaisuudessa puhuvat maa- ja metsätalousministeriön, Elintarviketurvallisuusviraston, Tullin, ETT:n, riistakeskuksen ja sikayrittäjien edustajat.
Afrikkalainen sikarutto leviää erittäin herkästi. Virus myös säilyy eläimen ulkopuolella pitkään.
Mikäli tauti pääsee sikalaan, se aiheuttaa valtavat tappiot sekä tilalle että koko elinkeinolle ja sen saneeraaminen sikalasta on vaikeaa ja hidasta.
Tauti voi tulla Suomeen esimerkiksi villisikojen, metsästäjien, kuljetuskaluston tai kuumentamattomien lihatuotteiden mukana.
Suomen villisikakannasta suurin osa on Kaakkois-Suomessa. Villisiat voivat myös vaeltaa Suomeen rajan yli Venäjältä, jossa tautia on tavattu.
Venäjän lisäksi afrikkalaista sikaruttoa on Suomen lähialueilla todettu Liettuassa ja Puolassa.
MAIJA ALA-SIURUA
Koulutustilaisuuden ohjelma ja
ilmoittautumisohjeet www.ett.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
