Postinjakelussa voi esiintyä ongelmia
Jos painettu MT jää maanantaina tulematta, se johtuu todennäköisesti Itellan työntekijöiden työehtosopimuksen umpeutumisesta. Postialan työntekijät ovat aloittaneet ylityökiellon.Posti- ja logistiikka-alan Unioni PAU aloitti perjantaina yli- ja lisätyökiellon, koska alan työehtosopimus on umpeutunut eikä uudesta ole päästy sopimukseen.
Itella Posti kertoo perjantaisessa tiedotteessaan, että jakelu pyritään hoitamaan häiriöttä. Kuitenkin jo perjantaina yhtiö kertoi, että jakamatta jäi päiväpostia sekä pääkaupunkiseudulla että myös muualla maassa.
Perjantaina jakamatta jäänyt posti saapuu maanantaina, Itella lupaa.
Yhtiö pahoittelee, että alkuviikolla kirje- ja lehtijakelun lisäksi ongelmia voi olla myös sanomalehtien varhaisjakelussa.
MT jaetaan koko maassa päiväpostissa. Ne kestotilaajat, joille joko perjantain tai maanantain lehti jää tulematta, voivat lukea maanantain MT:n verkosta näköislehtenä, johon kirjaudutaan uutisen oikealta puolelta punaisesta palkista.
Toimintaohje jos kirjautumisessa esiintyy ongelmia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


