Suomen Rehu räätälöi kanojen rehuvalikoimaa
Suomen Rehu kasvattaa kananrehujen valikoimaansa ja siirtyy aiemmasta neljästä munituskanojen täysrehusta seitsemän rehun ohjelmaan, toteaa kehityspäällikkö Eija Valkonen Suomen Rehulta.
Yhtiö esitteli uusia Punaheltta Parhaaksi ristittyä rehuohjelmaa keskiviikkona Turun tehtaalla.
Kaikkiaan erilaisia kanojen rehuseoksia on tarjolla 39. Pääosa on munitusrehuja, mutta myös kasvatusrehujen ohjelma on uusittu ja kahden sijasta rehuja on kolme.
Valkosen mukaan munantuottajat ovat toivoneen rehuvalikoiman kasvattamista. Rehujen halutaan sopivan mahdollisimman tarkasti kanan sen hetkisiin tarpeisiin varsinkin, kun kanojen pitoaika on pidentynyt.
Kanoja pidettiin ennen noin vuosi, kun nyt kanat pysyvät tuotannossa 3–5 kuukautta kauemmin.
Tarvittaessa rehuun voidaan lisätä kasviöljyä, millä nostetaan energiapitoisuutta. Samoin Progut-hiivaa voidaan lisätä nyt kaikkiin rehuseoksiin.
Myös vuoden alusta voimaan tullut häkkikielto toi muutoksia rehuihin.
Kanaryhmät ovat kasvaneet ja kanat liikkuvat entistä enemmän, mikä lisää energian kulutusta liki 10 prosenttia.
Munivien kanojen rehustus nojaa valtaosin tilasekoitukseen. Täysrehujen osuus on vajaa kolmannes.
Valkosen mukaan kanalakoon kasvu näyttää lisäävän hieman täysrehujen kysyntää.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
