Perunasadon ennustetaan pienenevän
Perunakasvustot ovat kärsineet niin Suomessa kuin Keski-Euroopassa.”Euroopassa perunan kasvustojen kehitys on paljon jäljessä normaalista”, toimitusjohtaja Alf-Håkan Roman Jepuan Perunasta kertoo.
”Istutukset saatiin hoidettua melkein normaalissa aikataulussa. Sen jälkeen tuli pitkä kylmä jakso ja kesäkuun lopussa helleaalto, jonka takia kasvustot ovat paikoitellen kärsineet kuivuudesta.”
Pohjoismaissa on istutettu perunaa vähemmän kuin viime vuonna. Suurin pudotus on Tanskassa. Märät kasvuolot ovat hidastaneet kasvustojen kehitystä Norjassa.
Suomessa toukotyöt valmistuivat ennätysmyöhässä. Istutusten jälkeen kehitys on ollut hidasta märän ja kylmän sään takia. Paikoitellen perunapeltoja on hukkunut veteen.
Perunan kokonaispinta-ala on kasvanut noin prosentin viime vuodesta, Luonnonvarakeskuksen viimeviikkoinen raportti kertoo. Elintarvikekäyttöön tarkoitetun perunan pinta-ala on laskenut Manner-Suomessa vajaat viisi prosenttia. Tärkkelysperunoiden osuus kokonaisalasta on noussut.
”Hidas kehitys kasvustoissa alkukaudella ja tärkkiperunan osuuden kasvu ennustavat, että tuleva markkinakausi poikkeaa määrällisesti huomattavasti edellisestä kaudesta. Kehitys on pahimmissa tapauksissa 2–3 viikkoa myöhässä”, Roman arvioi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


