Maaseudun taksit kokevat syrjintää
Maaseudun taksiyrittäjät kokevat nykyisen tilausjärjestelmän syrjivän heitä. He epäilevät, etteivät tilauskeskukset jaa kyytejä tasapuolisesti, vaan keskusten osakkaat ja sairaalakaupunkien taksiyrittäjät hyötyvät.”Kela lupasi aivan alussa, että tasapuolisuus toteutuu, mutta niin ei ole. Myös taksikeskusten osakkaaksi pääsee periaatteessa kuka vain, mutta käytännössä ei”, yrittäjät tilittävät.
”Mielestämme ajojen pitäisi jakautua tasaisemmin, koska yhteiskunta maksaa kyydit.”
Yli 180 pohjalaista taksiyrittäjää keräsi joulun alla adressin eduskuntaan, ja tänään päästään vihdoin neuvottelupöytään. Aika onkin otollinen vähintäänkin myötätunnolle näin ennen vaaleja.
Yrittäjien toiveet ovat kuitenkin korkealla, sillä paikalliset palaverit eivät ole johtaneet mihinkään.
”Tavoitteena on jakaa kyydit tasaisemmin ja muuttaa tilastointijärjestelmää”, pohjalainen ja satakuntalainen taksiyrittäjä kertovat.
Oman nimen ja naaman käyttöä pelätään, jotta äänekäs arvostelu ei veisi loppujakin kyytejä.
Neuvonpidossa Helsingissä tänään keskiviikkona ovat mukana taksiyrittäjien edustaja, satakuntalainen kansanedustaja Kristiina Salonen (sd.) ja eteläpohjalainen kansanedustaja Reijo Hongisto (ps.) sekä Kelan ja Taksiliiton edustajat.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

