Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Osuuskunnasta voi muokata tuottajaorganisaation, jonka sisällä saa sopia hinnoista ja määristä, kunhan kilpailua ei suljeta kokonaan

    Tuottajaorganisaatiota voi yksinkertaisimmin kuvata lailliseksi kartelliksi.
    Kananmunapakkaamo Kieku on osakeyhtiö ja tuottajaorganisaatio. Toimitusjohtaja Juha Lehto (oik.) uskoo, että tuottajaorganisaatio on tapa saada tuottajien ääni kuulumaan vahvemmin. Vieressä on tuottaja ja hallituksen jäsen Simo Pietilä. Kuva on vuodelta 2017.
    Kananmunapakkaamo Kieku on osakeyhtiö ja tuottajaorganisaatio. Toimitusjohtaja Juha Lehto (oik.) uskoo, että tuottajaorganisaatio on tapa saada tuottajien ääni kuulumaan vahvemmin. Vieressä on tuottaja ja hallituksen jäsen Simo Pietilä. Kuva on vuodelta 2017. Kuva: Sanne Katainen

    Tuottajaorganisaatiot ovat nousseet useasti esiin yhtenä mahdollisena toimintamallina, kun maataloustuottajien neuvotteluasemia ruokaketjussa pyritään parantamaan. Kyselyjä tuottajaorganisaation perustamiseen liittyen on tullut paljon myös MTK:hon, kertoo asiaan keskusliitossa perehtynyt lakimies Marica Twerin.

    Hän kuvailee tuottajaorganisaatiota yksinkertaisimmillaan lailliseksi kartelliksi. Sen sisällä saa sopia hinnoista ja määristä. Tuottajaorganisaatio saa vääristää kilpailua, kunhan se ei sulje sitä kokonaan.

    ”Raja tulee vastaan noin 60–70 prosentin markkinaosuudessa, markkinoista riippuen”, Twerin arvioi.

    Kotieläintuotannossa Suomessa toimii vasta kolme tuottajaorganisaatiota: kaksi lammastalouteen keskittynyttä sekä kananmunapuolella Kieku.

    Osuuskunnan ja tuottajaorganisaation toimintatavoissa on yhteneväisyyksiä. Osuuskunnan jäsenet eivät kuitenkaan saa sopia keskenään määristä ja tuotteista sitovasti, koska silloin se on kartelli, Twerin muistuttaa.

    Tuottajaorganisaatio voi suunnitella tuotantoa ja mukauttaa sitä kysyntää vastaavaksi sekä keskittää jäsenten tuottamien tuotteiden tarjontaa ja markkinoille saattamista.

    Lisäksi tuottajaorganisaatio voi neuvotella jäsenten puolesta hinnoista ja toimitusehdoista. Jäsenen velvollisuus on myydä tuotteensa tuottajaorganisaation kautta.

    Osuuskunnan pohjalta voi silti perustaa tuottajaorganisaation. Näin toimi esimerkiksi Suomen Lammasosuuskunta.

    Yleensä osuuskunnan pitää tehdä sääntömuutoksia, jotta se voi täyttää tuottajaorganisaatioksi hakeutumisen ehdot ja tulla hyväksytyksi tuottaja­organisaatioksi.

    Tuottajaorganisaatiot hyväksyy Suomessa Ruokavirasto. Hyväksyminen kestää neljä kuukautta.

    Tuottajaorganisaatiossa on oltava vähintään viisi jäsentä tai tuotannon arvon on ylitettävä 500 000 euroa. Lisäksi sen on oltava rekisteröity yhteisö kuten osakeyhtiö tai osuuskunta.

    Käytännössä esimerkiksi isojen suomalaisten lihantuotanto­osuuskuntien muuttaminen tuottajaorganisaatioiksi olisi mittava ja aikaa vievä prosessi.

    Se edellyttäisi osuuskuntien jäseniä irtisanomaan lihatalojen kanssa tekemänsä tuotantosopimukset. Myös esimerkiksi vasikoita tai porsaita koskevat luottosopimukset pitäisi purkaa ja lunastaa eläimet joko itselle tai luovuttaa lihatalolle.

    ”Tähän liittyy paljon kysymysmerkkejä. Voisiko tuottajaorganisaatio esimerkiksi omistaa pörssiyhtiön? En tiedä, sillä pörssiyrityksillä on oma lainsäädäntö, eikä tuottajaorganisaatio pysty vaikuttamaan siihen”, Twerin pohtii.

    Hän arvelee vahvojen osuuskuntien olevan syy siihen, että Suomessa on vasta muutama kotieläinalalla toimiva tuottaja­organisaatio.

    Twerinin mielestä tuottajien kannattaisi aktiivisesti pohtia tuottajaorganisaatioiden perustamista. ”Jos tähän asti kokeiltu malli ei toimi, eikö kannattaisi yrittää jotain uutta?”

    Uudella cap-tukikaudella tuottajaorganisaatioiden perustamista ja toimintaa tuetaan, Twerin lisää.

    Hän muistuttaa myös, ettei tuottajien yhteenliittymän tarvitse olla välttämättä suuri, jos se toimii hyvin ja tuotteiden markkinointikanavat ovat kunnossa.

    ”Pitää miettiä, mikä omalle tilalle sopii parhaiten.”

    Ruokaviraston käsiteltävänä ei ole tällä hetkellä yhtään hakemusta tuottajaorganisaation hyväksymiseksi. Myöskään tulossa olevia hyväksymishakemuksia ei ole tiedossa.

    ”Kiinnostusta tuottajaorganisaatiostatusta kohtaan on ja keskustelua aiheesta käydään. Keskustelua käydään kuitenkin pääosin yleisellä tasolla”, ylitarkastaja Juhani Heikkilä kertoo.

    Uusia tuottajaorganisaatioita on hyväksytty viimeksi vuonna 2019. Vuonna 2021 ei tullut yhtään hakemusta, eikä vuonna 2022 ole tullut toistaiseksi hakemuksia, Heikkilä kertoo.