Teknologiajulkaisu: Laserista saattaa olla apua nälkäisien lintujen hätistämiseen pelloilta
Linnun tulkitsevat lasersäteen petoeläimeksi ja pakenevat.
Tänä vuonna suomalaiset viljelijätkin ovat kärsineet esimerkiksi valkoposkihanhien aiheuttamista tuhoista. Kuva: Markku VuorikariTeknologiajulkaisu ZDnet kertoo, että laserista saattaa olla apua lintujen aiheuttamien satovahinkojen ehkäisyssä. Kaiken lisäksi aurinkovoimasta energiansa saava laser on luultavasti myös inhimillinen ratkaisu.
Laserin käyttö lintujen karkottamisessa ja tätä kautta satovahinkojen ehkäisemisessä on suhteellisen uusi idea. Laserin käyttö pohjautuu käyttäytymistieteisiin. Tekniikka hyödyntää linnun luonnollisia vaistoja. Linnun nimittäin tulkitsevat lasersäteen petoeläimeksi ja pakenevat.
Laserin ei ole tarkoitus vahingoittaa lintuja. Se vain vaikuttaa niiden lentämiseen.
ZDnet kertoo oregonilaisesta marjankasvattajasta Justin Medurista, jonka yritykselle linnut ovat aiheuttaneet noin 100 000 dollarin menetykset. Meduri on ottanut tilallaan käyttöön laserkarkottimen. Medurin mukaan linnut eivät ole tottuneet karkottimen tuottamiin vihreisiin valopisteisiin.
Koska laser voi olla hyvinkin vaarallinen vaikkapa motoristeille, laserjärjestelmä sulkeutuu, jos sen säteen osuvat ulos varsinaiselta toiminta-alueelta.
Tänä vuonna suomalaiset viljelijätkin ovat kärsineet esimerkiksi valkoposkihanhien aiheuttamista tuhoista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

