Viljelijän tyly laskelma: Hanhista 80 000 euron tappiot tilalle
Emolehmätuottaja ja nurmenviljelijä Kari Pekonen laski, kuinka paljon valkoposkihanhien suojelu yksittäiselle tilalle maksaa.
Valkoposkihanhia riitti Kari Pekosen nurmipellolla Parikkalassa myös vuonna 2015. Kuva: Kari PekonenKari Pekonen on tuohtunut. Valkoposkihanhet ovat jälleen muuttomatkallaan vierailleet tilan pelloilla Parikkalassa sankoin joukoin.
Tuloksena on karkotusyrityksistä huolimatta tänäkin vuonna kymmeniä hehtaareja tuhottua nurmea ja viljan oraita, josta seurauksena mittava taloudellinen menetys.
Pekonen laskee, että pelkästään hanhien vuoksi tilalla jää korjaamatta 68 hehtaarin alalta luomusäilörehua. Tämä aiheuttaa paalien hintaan perustuen noin 68 000 euron menetyksen.
Tila ei myöskään pysty toteuttamaan luomuviljelyssä vaadittavaa viljelykasvien kiertoa hanhien tekemien tuhojen vuoksi. Siemenkulut kasvavat.
Viljan myyntituloja jää saamatta noin 25 000 euroa. Lisäksi Pekonen joutuu ostamaan kuivikkeita, koska niitä ei saa riittävästi omilta mailta.
Yhteensä menetyksistä ja ylimääräisistä kuluista muodostuu lähes 100 000 euron potti. Siihen ei vielä ole laskettu mukaan häätöyritysten, ylimääräisten muokkausten ja kylvöjen sekä rahtien aiheuttamia kuluja. Pekosella on voimassa lupa hanhien karkottamiseen.
Korvausta tuhoista maksetaan 200 euroa hehtaaria kohden, eli yhteensä 13 600 euroa. Summa maksetaan vasta seuraavan vuoden elokuussa.
"Osallistun siis noiden erittäin harvinaisten lintujen ruokintaan noin 84 200 eurolla vuodessa", Pekonen päivittelee. "Minusta tämä ei ole mitenkään kohtuullista."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
