Maatalous

Hallitus päätti: Maatilojen juokseviin kuluihin valtiontakauksia 15 miljoonan euron edestä – koronavirus riskinä ruuantuotannon edellytyksille

Takaus myönnetään tilapäisissä maksuvalmiusvaikeuksissa olevalle maatalousyritykselle.
Pekka Fali
Koronaviruksen seurauksena voi syntyä myös työntekijäpulaa elintarvikkeiden jalostuksessa ja sen kuljetuksessa.

Hallitus myöntää 15 miljoonan euron lainatakauksen maataloudelle Maatilatalouden kehittämisrahaston (Makera) kautta. Tukipaketilla tuetaan koronapandemian vuoksi tilapäisissä maksuvaikeuksissa olevia maatiloja.

Maa- ja metsätalousministeriö näkee, että suurin riski maataloustuotannolle on tuottajien sairastuminen ja tartunnasta johtuvan karanteenin aiheuttama työvoimapula.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) pitää tilannetta poikkeuksellisena.

”Suomalaisen ruokahuollon kannalta valtiontakausten myöntäminen on järkevä tapa auttaa ruuantuottajia juuri nyt. Tilat tarvitsevat taloudellisia puskureita myös selvitäkseen työntekijöiden saatavuudesta aiheutuvista ongelmista”, ministeri kommentoi.

Takauksen kohteena olevan lainan enimmäismäärä voi olla 62 500 euroa. Valtiontakaus koskisi enintään 80:tä prosenttia takauksen kohteena olevan lainan määrästä eli enintään 50 000:ta euroa.

Takaus voitaisiin myöntää lainalle, jonka luotonantaja myöntää tilapäisissä maksuvalmiusvaikeuksissa olevalle maatalousyritykselle, ministeriö tiedottaa.

Tilapäisistä vaikeuksista huolimatta yrityksellä pitää olla edellytykset jatkuvaan kannattavaan toimintaan.

Lue lisää