Maatalous

Jäppilässä karanneet naudat saatiin kaikki kotiin – vanhan lehmän johtaman lauman viimeiseksi karkulaiseksi jäänyt hieho pyrki itsekin jo takaisin

Kiinniottamisesta hankalaa teki neljään osaan hajonnut lauma.
Rami Marjamäki
Hyvätuuli Highland -tilalla kasvatetaan ylämaankarjaa ja myydään lihaa omassa myymälässä.

Liki kaksi viikkoa karkuteillä olleista naudoista viimeisetkin saatiin perjantaina kiinni.

Jäppiläläisen Esko Rissasen ylämaankarjalauma karkasi aitauksestaan kesäkuun viimeisenä sunnuntaina, kun naapurin hevonen ja poni säikäyttivät itse laitumelta karatessaan lauman ja särkivät niiden aidan.

Viimeisetkin juoksijat saatiin kiinni muutaman kilometrin päästä karkauspaikasta Metsähallituksen mailta. Jo aikaisemmin kiinni saatua laumanjohtajaa käytettiin houkuttimena.

Viimeisenä metsässä juosseen hiehon kiinni ottaminen ei omistajan mukaan ollut vaikeaa. "Kyllä sekin jo vähän pyrki takaisin", Riissanen naurahtaa.

Ylämaankarjalaumaan kuuluu kymmenen hiehoa ja lauman johtajana vanha lehmä.

"Lauma hajosi neljään osaan, kahteen isompaan porukkaan ja kaksi juoksi omillaan. Sehän siitä kiinniottamisesta teki hankalaa", Rissanen kuvailee.

Seuraava haaste on hajonneen lauman yhdistäminen.

"Laumahierarkia hajosi niin nyt alkaa puskeminen ja uuden hierarkian sopiminen. Mutta toivotaan, että ne nyt pysyisi aitauksessa."

Kaksi viikkoa metsässä ei ole muuten vaikuttanut eläinten kuntoon. Ne asuvat muutenkin laitumella ympäri vuoden.

"Ruokaahan luonnossa on nyt vaikka millä mitalla. Alkuun oli pari päivää kuivaa, mutta nyt kun on satanut niin ei niillä hätää ollut."

Lue myös:

Video: Ylämaankarjalauma karussa jo toista viikkoa Jäppilässä – "Niillä on siellä kaikki hyvin, syötävää riittää ja vettä tulee taivaalta"

Länsi-Savo: Osa Pieksämäellä karanneista naudoista saatiin kiinni – mutta vain hetkeksi

Lue lisää

Aarre: Leskelän tilan ylämaankarjalla on aivan erityinen tehtävä – se hoitaa tilan perinnebiotooppeja

Piperrystä ja perusbestselleriä Tahlon ylämaankarjatilalta – korona kasvatti lähilihan kysyntää

Tämä karja samoaa laitumiaan kuin biisonit muinoin: Holistic managementissa imitoidaan luontoa, koska se hyödyttää myös ihmistä

Pariskunta luopui kalliista maatalouskoneista ja palasi lähemmäs luontoa: Lempäälästä löytyy Euroopan ensimmäinen holistic management -oppimistila