Elinkeinoministeri Lintilä: "Puheet työaikojen lyhentämisestä eivät sovi nykytilanteeseen. Pitäisi keskittyä huolehtimaan kustannuskilpailukyvystä"
Lintilän mukaan Kaipolan paperikoneiden sammuminen olisi erittäin surullinen uutinen Jämsän seudulle, mutta myös kansallisesti.
Keinoina teollisuuden kilpailukyvyn parantamiseksi Mika Lintilä esittää teollisuuden energiaveron laskua EU:n minimiin ja päästökauppakompensaation jatkoa. Kuva: Jarno MelaViimepäivien irtisanomisuutiset ovat osoittaneet elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) ennusteen vaikeasta syksystä todeksi. Tänään metsäyhtiö UPM ilmoitti sulkevansa Kaipolan paperitehtaan ja aloittavansa yt-neuvottelut useissa muissa toimipaikoissa. Kaikkiaan irtisanomisuhan alla on 840 työntekijää.
Lintilän mukaan Kaipolan paperikoneiden sammuminen olisi erittäin surullinen uutinen Jämsän seudulle, mutta myös kansallisesti.
Ministeri sanoo olevansa huolissaan Suomen kilpailukyvystä. ”Mielestäni nyt puhutaan ehkä liikaakin siitä mistä saadaan uusia investointeja, kun pitäisi pyrkiä säilyttämään edes nykyiset toimijat ja taata heidän toimintakykynsä. Emme voi kasata olemassa olevien yritysten harteille määräänsä enempää rasitteita. Tämä vaikuttaa joillain tahoilla unohtuvan”.
Hän myös toteaa, etteivät puheet työaikojen lyhentämisestä sovi nykyiseen tilanteeseen. ”Nyt on keskityttävä huolehtimaan kustannuskilpailukyvystämme ja suomalaisen talouden kivijalasta”.
Keinoina teollisuuden kilpailukyvyn parantamiseksi Lintilä esittää teollisuuden energiaveron laskua EU:n minimiin ja päästökauppakompensaation jatkoa.
Lintilän mukaan korona-aika on ollut täysin poikkeuksellista, ja velanotto osaltaan perusteltua. Tulevan vuoden myötä on kuitenkin palattava budjettiraameihin.
”Ylivelkaantumisesta tulee aina muistaa laskun jäävän jälkipolvien maksettavaksi. Se käsittämätön keskustelu, ettei velkaa muka tarvitsisi maksaa takaisin, ei ole tästä maailmasta”, Lintilä painottaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
