Kiinan massiiviset viljavarastot saattavat olla bluffia - Maatalous - Maaseudun Tulevaisuus
Maatalous

Kiinan massiiviset viljavarastot saattavat olla bluffia

Runsaat varastot ovat pitäneet hintoja kurissa, vaikka suurimpien viljan viejien maiden laarit ovat tyhjimmät 8 vuoteen.
Kari Salonen
Kansainvälinen viljaneuvosto on herättänyt epäilyjä Kiinan virallisista ja erittäin suuriksi arvioiduista viljavarastoista.

Kansainvälinen viljaneuvosto, IGC, kyseenalaisti perjantaina Kiinan suuriksi arvioidut maissivarastot. Neuvoston mielestä varastoluvut ovat ristiriidassa sen kanssa, että Kiina on kasvattanut voimakkaasti viljojen ja myös soijan tuontia.

Neuvosto uudisti eli alensi Kiinan vilja-arvionsa viisi vuotta sitten ja ekonomisti Amy Reynolds toteaa, että alkaa olla aika tarkastella uudelleen Kiinan maissin kysynnän ja tarjonnan tasapainoa, ehkä myös vehnän.

Kiina pyrkii lisäämään voimakkaasti sianlihan ja myös siipikarjanlihan tuotantoa. Valtio on myynyt varastoistaan 57 miljardia kiloa viljaa sitten kevään. Lisäksi viljan tuonti on kasvanut ja kuluvan kauden maissin tuonti saattaa kasvaa 11–15 miljardiin kiloon. Talvelle ja keväälle on varattu jo runsaasti laivauksia.

Reynoldsin mukaan on erittäin vaikea arvioida, miten isoja Kiinan varastot lopulta ovat ja tämä koskee kaikkia kasveja viljoista soijaan.

Maailman viljavarastot ovat kasvaneet tasaisesti, mikä on vaikuttanut hintakehitykseen, mutta lisäys tulee Kiinasta.

IGC muistutti jo aiemmin, että maailman suurimpien viljaa vievien maiden varastot ovat pienimmät kahdeksaan vuoteen. Kiinan lukujen takia viljan markkinoita pidetään kylläisinä.

Reynoldsin mukaan virallinen varastojen koko tuntuu oudolta, koska samaan aikaan maissin noteeraus kiipesi perjantaina korkeimmilleen viiteen vuoteen Kiinan tärkeimmässä viljaa noteeraavassa hyödykepörssissä Dalianissa.

Verkkolähetyksessä vierailleet asiantuntijat muistuttivat toisaalta, että Kiinan nykyisen viisivuotissuunnitelmaan kuuluu varastomäärien nostaminen ja se koskee myös maissia.

Asiasta kerrotaan Agrimoneyn maksullisella sivustolla: IGC flags 'question marks' over China's corn supplies, as imports rise

Lue myös:

Sianlihan vienti Saksasta Kiinaan ja Koreaan pysähtyi heti

Lue lisää

Markkinakatsaus: Maidontuotannon niukentuminen Euroopassa on korottanut hintoja

Videosovellus Tiktok räätälöi Yhdysvalloissa yhteistyösopimuksen Oraclen ja Walmartin kanssa

Kiinan ja USA:n kauppataisto otti uusia kierroksia – Kiina ilmoitti uudesta pakotemekanismista

Suomen ruokavienti vetää – pulmina bulkki ja Kiinan rooli