Maatalous

Hyvistä maidon pitoisuuksista on turha haaveilla, jos rehu ei maistu

Eri säilöntäaineita ja -menetelmiä ei suoraan voi laittaa paremmuusjärjestykseen sen mukaan, miten ne vaikuttavat maidon pitoisuuksiin.
Johannes Tervo
Hyvin maittaa, tuumivat jalasjärveläisen Koskenojan tilan lehmät.

Säilörehua säilötään happopohjaisilla aineilla tai maitohappobakteeripohjaisilla biologisilla aineilla. Rehua voidaan tehdä myös ilman säilöntäainetta. Suolaliuoksia Suomessa ei juuri käytetä.

Onko säilöntäaineella vaikutusta maidon pitoisuuksiin eli rasvan ja valkuaisen määrään? Vastauksen etsiminen kannattaa aloittaa lehmien ruokintapöydältä.

Käytetystä säilöntäaineesta riippumatta tavoite on, että hyödyllisten mikrobien kuten maitohappobakteerin määrä rehussa lisääntyy. Silloin rehu säilyy laadukkaana ja maittavana.

Maittavuus puolestaan riippuu siitä, paljonko rehussa syntyy käymishappoja – niitä, joiden syntymistä säilöntäaineilla koetetaan estää.

Mikäli lehmä ei syö kunnolla, sen energian ja valkuaisen saanti vähenee, selittää Osuuskunta Maitosuomen säilörehuasiantuntija Sari Perälä.

”Jos rehu on säilönnällisesti huonoa, lehmä äänestää jaloillaan. Millään lisärehulla ei pysty korvaamaan huonoa säilönnällistä laatua”, sanoo puolestaan valtakunnallinen huippuosaaja Sari Jussila ProAgriasta.

”Helpoin ja edullisin tapa nostaa maidon pitoisuuksia on säilörehun säilöntälaadun parantaminen”, Perälä kiteyttää.

Tutkimusprofessori Marketta Rinne Luonnonvarakeskus Lukesta muistuttaa, että maidon pitoisuudet vaihtelevat ruokinnan lisäksi esimerkiksi lypsykaudesta ja rodusta riippuen.

”Tutkimustulosten perusteella happo toimii hyvin ja sillä säilötty rehu vaikuttaa syöntiin myönteisesti, mutta muillakin säilöntätavoilla voi saada hyviä tuloksia”, Rinne kertoo.

Perälänkään kokemusten mukaan säilöntämenetelmiä ei suoraan voi laittaa paremmuusjärjestykseen mutta niiden väliset erot korostuvat märkiä rehuja korjattaessa.

”Hyvän esikuivatuksen voi sanoa olevan edellytys biologisen säilönnän onnistumiselle.”

Märkä rehu, kuiva-ainetta alle 300 grammaa yhdessä kilossa rehua, säilyy paremmin hapolla kuin biologisilla aineilla.

Laakasiilojen ja aumojen rehujen säilönnässä hapot ovat ylivoimaisesti suosituimpia, Perälä kertoo. Biologisten osuus kasvaa ja niitä käytetään erityisesti säilörehupyöröpaaleissa.

Jussila ottaa esille säilörehun kuiva-ainepitoisuuden, jonka merkitystä ei hänestä maitotiloilla kunnolla ymmärretä. Jos lehmä ei saa rehun syönnin kautta riittävästi kuiva-ainetta, se ei saa energiaa, ja jälleen ollaan maitomäärän ja se pitoisuuksien äärellä.

Kuiva-aineen saannista ei saa oikeaa käsitystä, jos vain todetaan, että päivässä kuluu kaksi pyöröpaalia, Jussila selittää.

”On eri asia syöttää paalia, jossa on 400 grammaa kuiva-ainetta yhdessä kilossa rehua, kuin jos kuiva-ainepitoisuus on 300 grammaa. Jos säilörehupaali painaa tuhat kiloa, kuiva-ainepitoisuuden ero on peräti sata kiloa. Tämä on noin seitsemän lypsylehmän päivittäinen annos.”

Säilörehun säilyminen on haastava biologinen prosessi, jossa voi tulla yllätyksiä, Rinne muistuttaa.

Säilöntäaineiden hapot rajoittavat rehussa tapahtuvaa käymistä. Tämän ansiosta rehun sokereista pienempi osa muuttuu käymistuotteiksi eli maito- ja etikkahapoiksi, Rinne selittää.

Biologisia säilöntäaineita käytettäessä rehussa on enemmän mikrobitoimintaa. Siihen muodostuu hapolla säilöttyyn rehuun verrattuna enemmän maito- ja etikkahappoa, ja valkuaisen hajoaminen näkyy tyypillisesti korkeampana ammoniakkilukuna, Rinne selittää.

Maitorasvan rakennuspalikoita ovat etikka- ja voihappo. Niitä muodostuu pötsissä kuidun ja sokereiden hajotuksesta. Äärimmäisen vähäkuituinen tai paljon rasvaa sisältävä ruokinta voi johtaa rasvapitoisuuden romahtamiseen (maitorasvan depressio), joka on lehmän terveyden kannalta huolestuttava tila, Rinne kertoo.

Hapolla säilötty rehu sisältää biologisesti säilöttyä enemmän lähtöaineita maidon rasvan muodostumiseen.

Biologisesti säilötyssä on enemmän rakennuspalikoita maitosokerin eli laktoosin lähtöaineiksi. Laktoosi on avainasemassa siinä, miten paljon maitoa ylipäätään tulee.

Pääsääntöisesti maidossa on vakiomäärä laktoosia, valkuaisen määrä vaihtelee jonkun verran ja rasvapitoisuudessa on eniten vaihtelua.

Maidon sisältämä urea on peräisin pötsissä hajonneesta rehuvalkuaisesta.

Lue lisää

Appeen teko tehokkaaksi sujuvilla rehupihan reiteillä

Viljelijä syyttää nautakuolemista fosforirajoituksia

Monipuolinen siemenseos tasaa riskejä nurmen perustamisessa – timotei tärkein nurmikasvilaji

Valio myi hapatteensa tanskalaisille