Maatalous

Kuumat kesät lisäävät pelloilla sadetuksen tarvetta – Koneviesti tutustui Suomen ensimmäiseen center pivot -kastelulaitteeseen

Suomessa peltojen sadetus on vielä harvinaista, vaikka kuivina kesinä niiden tuomat satohyödyt ovat merkittävät.
Tuomas Anttila
Center pivot on kuivemmissa maissa yleinen ratkaisu suurten pinta-alojen kasteluun.

Suomalaisessa peltokasvituotannossa sadetusta käytetään lähinnä vihannestiloilla ja erikoiskasvinviljelyssä. Sen sijaan nurmien ja viljojen sadetus on kuivinakin kesinä edelleen harvinaista. Osasyynä Suomessa ovat tähän asti olleet lämpimämpiä maita maltillisemmat kesähelteet. Toisaalta tänäkin kesänä on runsaasti uutisoitu kuivuuden aiheuttamista, peruuttamattomista sadonmenetyksistä.

Center pivot on peltojen sadetukseen suunniteltu laite, jossa pitkä kastelupuomi kiertää ympyrää ja levittää veden useilla pienemmillä suuttimilla. Siementila Salon hankkimassa center pivot -kastelulaitteessa on 240 metriä pitkä puomi, jolle tulee päätytykin kanssa työleveyttä 270 metriä. Puomin kierroksella saadaan kerralla sadetettua 23 hehtaaria, jos puomin liikerataa ei tarvitse rajoittaa. “Tällaista laitetta rajoittaa yleensä pellon koko ja muoto. Voihan pienempää sektoriakin ajaa, mutta sitten tämä tulee pinta-alaa kohden kalliimmaksi”, kertoo Santeri Salo.

Kun laite on saatu sovitettua pellolle, on mahdollisuus saada suurikin työsaavutus kerta-ajolla. Puomin kierros ympäri kestää noin 14 tuntia, kun pumpulta saadaan vettä 126 kuutiota tunnissa ja sadetusmäärä on 10 mm. Erillistä valvontaa ei tarvita, sillä laitteen automatiikka huolehtii työsyklin loppuun. Sadetus onnistuu myös vajaalla puomin kierrolla silloin, jos puomin liikkeessä pitää huomioida pellon muoto tai esteet. Puomin liikerataa voi rajoittaa esimerkiksi fyysisillä, peltoon asennettavilla stoppareilla, jotka vaihtavat puomin kulkusuunnan. Edistyneempiä vaihtoehtojakin löytyy aina GPS-ohjaukseen asti.

Siementila Salon hankkima kastelulaite on ensimmäinen center pivot Suomessa. Kaupanteon yhteydessä Salot lupautuivat myös välittämään laitteita Suomeen. Amerikkalaisvalmisteisen, T-L-merkkisen laitteen erikoisuutena on hydraulinen, portaattomasti säätyvä veto sekä siirto-ominaisuudet.

Salojen tapauksessa laite on traktorilla siirreltävä versio, vaikka center pivotin kaltaiset sadetuslaitteet ovat yleensä kiinteästi asennettavia. Laite on näin hyödynnettävissä tehokkaammin, kun sitä voidaan käyttää keväällä ensin esimerkiksi syysviljan kastelussa ja tämän jälkeen siirtää kevätviljapellolle. Siirtoon kuluu kahdelta henkilöltä noin pari tuntia, jos puomi on valmiiksi käännettynä oikeaan suuntaan.

Center pivotin etuna yleisemmällä tasolla on sen pitkä puomi, jonka ansiosta vettä ei tarvitse heittää yhtä kauas kuin tykkikastelulaitetta käytettäessä. Laitteessa on puomissa roikkuvissa letkuissa kiinni sprinklereitä noin kolmen metrin välein, mikä mahdollistaa levityksen erittäin matalalla paineella. Pienempi vedenpaine vaatii pumpulta vähemmän tehoa, mikä johtaa pienempään polttoaineenkulutukseen. Polttoaine on sadetuksen suurin muuttuva kustannus, joten pienemmällä käyttöpaineella saatu säästö on tuntuva.

Lue Koneviestin nettisivuilta järjestelmän tarkempi esittely, josta selviää, miten suuri ero polttoainekustannuksessa on ja mitä hyötyjä laitteen hydraulisesta voimansiirrosta on!

Sinua saattaa kiinnostaa myös seuraava tilaajille suunnattu artikkeli:

Kastelutykki on ketterä vaihtoehto erilaisten lohkojen sadetukseen – Savon Siemen hankki toimivan laitteiston käytettynä 8000 eurolla

Lue lisää

Kuivuus aiheuttaa Varsinais-Suomen pelloilla satotappioita lähes vuosittain – kastelulaitteisto voisi olla kannattava investointi

Asiantuntija pitää Luken satoarviota ylimitoitettuna – "Hiljaiseksi ja vakavaksi tämä satotilanne vetää"

Hevosen hyvä ruokinta nojaa heinän rehuarvon analysointiin – katso vinkit karkearehun valintaan

Vanha traktori on uuvuttava hellepäivän pätsi – Kopin lämpötila nousee helposti 50 asteeseen