Maatalous

Hajukoira on kätevä apu maalla: Se löytää rotat, luteet ja jopa hukkakauran

Koira oppii tunnistamaan useita eri hajuja. Tärkeintä on, että koiran pystyy palkitsemaan onnistumisesta.
Päivi Huhtinen
Hitti-koira etsii rottia rakennuksen uumenista. Sisätiloissa työskentelevän koiran kannattaa olla niin pieni, että se mahtuu liikkumaan ja kääntymään ketterästi

Päivi Huhtisen kolmesta koirasta kaksi on koulutettu hajukoiriksi. Koirat osaavat etsiä jo lutikoita ja rottia. Seuraavaksi suunnitelmissa on opettaa koirat tunnistamaan hukkakauraa.

Ajatus hukkakauran tunnistavan koiran koulutuksesta lähti kytemään jo vuonna 2018, kun Huhtinen suoritti hajuerottelukoulutuksen.

”Kouluttaja Tommy Wiren sanoi, että jollain koiralla oli ollut hukkakaura harjoitushajuna ja se oli lopulta osannut ilmaista hukkakauran jo orasasteella. Jo koulutuksen aikana kävi se hukkakaura mielessä, mutta aluksi ajatuksena oli kouluttaa homekoira”, Huhtinen kertoo.

Huhtinen sai kuitenkin homeesta oireita. Lisäksi homekoiran kouluttajalla täytyy olla tuntemus talotekniikasta.

Samassa koulutusryhmässä oli pari koiraa, joista oli tulossa lutikkakoiria. Koska Itä-Suomessa ei ollut sellaisia yhtään, Huhtinen päätyi lutikkakoulutukseen.

”Ensin koiralle opetetaan se haju ja sitten mukaan liitetään pikkuhiljaa muut jutut”, Huhtinen selittää.

Kun koira tunnistaa hajun, sille opetetaan tapa ilmaista hajun löytyminen. Ilmaisutapa voi esimerkiksi olla istuminen, maaten meneminen tai haukkuminen. Seuraavaksi opetetaan erottelu.

”Jos joku vaikka lähettäisi minulle muovipussissa hukkakauraa, niin erottelua varten yhteen pussiin laitetaan hukkakauraa, yhteen vaikka multaa ja yhteen palanen sitä muovipussia, jossa hukkakaura oli. Kerrallaan lisätään yksi haju ja tavoitteena on, että koira ilmaisee hukkakauran. Se ei saa ilmaista muovipussia eikä multaa”, Huhtinen sanoo.

”Jossain vaiheessa lisätään häiriöitä ja etäisyyttä sekä yleistäminen. Koira oppii hajun helposti yhdessä ympäristössä eli vaikka kotona, mutta koiran pitää oppia haju myös esimerkiksi ulkona.”

Hukkakauran tunnistamiseen Huhtinen aikoo kouluttaa kaksi koiraa.

”Yhden hajukoiran käyttäminen on melko haavoittuvaista. Jos toinen vaikka loukkaantuu, niin olisi hyvä olla kaksi koiraa.”

Hukkakaurakoiran kouluttamista varten Huhtinen toivoo yhteistyötä viljelijöiden kanssa ympäri maan. Koiran pitää pystyä ilmaisemaan hukkakaura sen kaikissa vaiheissa. Lopulta koira osaa haistaa hukkakauran esimerkiksi viljasäkin läpi.

”Koiralla on erotteleva hajuaisti ja hukkakaura haisee niin erilaiselta, että koira sen tunnistaa”, Huhtinen sanoo.

Samalle koiralle voi opettaa useampia eri hajuja, mutta koiran pitää osata ilmaista ne eri tavalla.

”Tuo lutikoita haistava koira on opetettu ilmaisemaan havainnot istumalla. Jos lähden nyt kouluttamaan sitä hukkakauraan, niin se ilmaisutapa pitää vaihtaa”, Huhtinen selittää.

Huhtisen koirat ovat kaikki eri rotua. Hänen mukaansa ei ole väliä, onko koira rotukoira vai sekarotuinen, eikä koollakaan ole ainakaan hukkakauran kohdalla väliä.

”Tärkeinä on, että koira palkkautuu jollekin, oli se sitten perso ruualle tai vaikka tykästynyt johonkin leluun. Jos koira ei palkkaudu millään, niin se on hankalampi kouluttaa. Onnistuneista jutuista kuuluu saada palkka.”

Lue lisää

Älä polta hukkakaurasäkkejä avotulella – metsäpalovaroitus on voimassa suuressa osassa Suomea

Hukkakauraan liittyviä vaatimuksia lievennetään siementuotannossa

Noora-koira haistoi aarteen: Suomesta löytyi 424 gramman ennätyssuuri tryffeli – myyntituotot köyhille lapsiperheille

Koronakoirat pystyvät haistamaan tartunnan jopa viikkoa ennen sairastumista, mutta koirien koulutukseen ei saada rahoitusta